Jääkiekkoliitto linjaa: Venäjä ja Valko-Venäjä eivät ole tervetulleita MM-kisoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jääkiekkoliitto on esittänyt jyrkän kannan IIHF:lle.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Suomen Jääkiekkoliitto haluaa sulkea sodanlietsojat kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle.

Suomen Jääkiekkoliitto tiedottaa linjanneensa IIHF:n suuntaan vahvan kantansa sanktioista Ukrainaan hyökänneitä Venäjää ja Valko-Venäjää kohtaan.

− Kävimme viikonloppuna aktiivisesti näitä keskusteluita ja pidimme myös kokouksen Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Luc Tardifin kanssa. Olemme kertoneet Suomen Jääkiekkoliiton edellyttävän, että Venäjä ja Valko-Venäjä suljetaan täysimääräisesti kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle ja ettemme aio pelata näiden maiden maajoukkueita vastaan, puheenjohtaja Harri Nummela kertoo.

Lähitulevaisuuden osalta suomalaislinjaus tarkoittaa sitä, että kyseiset maat eivät olisi tervetulleita kevään MM-kisoihin Suomeen.

− Totesimme myös, ettei ole mahdollista, että Venäjä ja Valko-Venäjä osallistuisivat toukokuussa Tampereella ja Helsingissä pelattaviin miesten MM-kisoihin, Nummela toteaa.

SJL kertoo Suomen, Ruotsin ja Tšekin jääkiekkoliittojen neuvottelevan maanantaina siitä, mitä muutoksia Venäjän sulkeminen kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle aiheuttaa EHT-maiden keskinäiseen maajoukkuetoimintaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle