Jussi Tapola valittiin SC Bernin päävalmentajaksi

Muut Sarjat / Uutinen
Tapparassa menestystä niittänyt Tapola lähtee uusien haasteiden pariin Sveitsiin.
Tapparaa menestyksekkäästi luotsanneen Tapolan uusi valmentajapesti on selvillä, sillä sveitsiläinen suurseura tiedotti palkanneensa hänet päävalmentajakseen kahden vuoden mittaisella sopimuksella.

Tapparan päättyneellä kaudella tuplamestaruuteen luotsanneen Jussi Tapolan uusi osoite on sveitsiläinen suurseura SC Bern, joka tiedotti palkanneensa hänet kahden vuoden sopimuksella.

Tapparaa kuuden vuoden ajan päävalmentajana luotsannut Tapola saavutti tamperelaisseuran kanssa jokaisena vuonna mitalin. Palkintokaappiin kertyi neljä Liiga-mestaruutta ja kaksi hopeamitalia. Lisäksi päättyneellä kaudella Tapola voitti Tapparan kanssa kautta aikojen toisena suomalaisseurana CHL-mestaruuden. 

– Tapola on vahva, vaativa persoona. Hän tietää, kuinka saada paras irti pelaajistaan. Hän osoitti tämän Tampereella jälleen viime kaudella kahdella mestaruudellaan. Olemme erittäin iloisia saadessamme hänet päävalmentajaksemme, kehuu joukkueen SC Bernin urheilujohtaja Andrew Ebbett seuran tiedotteessa. 

– Pidän etuoikeutena työskennellä yhdessä Euroopan tärkeimmistä jääkiekkojärjestöistä. Jo ensimmäisissä keskusteluissa tunsin, että meillä on sama visio SCB:n urheilullisesta tulevaisuudesta. Joukkueen on ansaittava Euroopan parhaiden fanien tuki. Teemme kaikki kovasti töitä saavuttaaksemme korkeat tavoitteemme, kommentoi Tapola uutta sopimustaan. 

SC Berniä valmensi päättyneellä kaudella Toni Söderholm, mutta hän jätti tehtävänsä kesken kauden. Joukkueessa pelaa tulevalla kaudella ainoana suomalaispelaajana Julius Honka.

Tapolasta tulee seuran kautta aikojen yhdeksäs suomalainen päävalmentaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle