Jussi Ahokas syrjään TPS:n päävalmentajan tehtävästä, Tommi Miettinen korvaajaksi

LIIGA / Uutinen
Jussi Ahokas sai lähteä.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
TPS päätti vaihtaa päävalmentajaa. Jussi Ahokas sai lähteä ja tilalle tulee KalPassa projektinsa päättänyt Tommi Miettinen.

TPS tiedotti perjantaina, että se vapauttaa päävalmentaja Jussi Ahokkaan tehtävästään ja palkkaa tilalle neljä edellistä kautta KalPaa valmentaneen Tommi Miettisen kaksivuotisella sopimuksella.

− Vastuun Liiga-joukkueen tuloksesta sekä toiminnasta kantaa ensisijaisesti päävalmentaja, mutta päättyneen kauden läpikäynnissä tuli esiin paljon arvokasta tietoa, joka otetaan huomioon tulevan kauden rakentamisessa, HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Aki Holma sanoo tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan, että TPS:n kokonaisuutta ei saatu toimimaan valmennuksen ja urheilujohdon yhteisistä ponnisteluista huolimatta. Miettisen pestauksessa turkulaiset katsovat tulevaiuuteen. 

− Rakennamme vakaata pohjaa kestävälle menestykselle. Päättynyt kausi oli pettymys tuloksellisesti, mutta jatkumoa ajatellen myös toiminnallisesti," HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kai Koskinen toteaa.

Vetovastuun valmennuksesta ottava Miettinen pelasi 90-luvulla TPS:n paidassa ja voitti mestaruuksia niin kotimaan kamaralla kuin kansainvälisissäkin turnauksissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle