Julius Junttila Jokereihin − "Arvokas monipuolisuutensa ansiosta"

LIIGA, KHL / Uutinen
Julius Junttila pukeutuu seuraavaksi jokeripaitaan.
Jokerit on solminut kahden vuoden sopimuksen viimeksi Kärpissä pelanneen Julius Junttilan kanssa.

Julius Junttilalle yritys KHL-jäillä on toinen, sillä kaudella 2018-19 hän pelasi viisi ottelua Sibir Novosibirskissa ennen lähtöpasseja. Tähän asti Suomessa pääsarjatasolla vain Kärppiä edustanut hyökkääjä on pelannut myös SHL:ssä Luulajassa ja Växjössä.

Kaudella 2017−18 Liigan parhaaksi sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä valittu Junttila kirjautti viime kaudella 40 tehopistettä 43 Liiga-ottelussa Kärppien paidassa. Hän pelasi myös kolme ottelua maajoukkueessa Euro Hockey Tourilla.

− Odotan innolla tulevaa kautta, joka toivottavasti päästään aloittamaan normaaliin tahtiin. Olen kuullut monilta tuttavilta paljon positiivista Jokereiden organisaatiosta ja on hienoa päästä myös itse nyt osaksi sitä yhteisöä, Junttila sanoo.

− Junttila on äärimmäisen nopea pelaaja, jonka kyvyt ovat tulleet mainiosti esille niin Kärpissä kuin Leijonissa viime kaudella. Hän oli yksi Liigan tehokkaimpia pelaajia täysin kentällisin pelattaessa ja on ollut joukkueilleen arvokas monipuolisuutensa ansiosta, esimerkiksi alivoimalla, kertoo Jokereiden GM Jari Kurri.

» Lähetä palautetta toimitukselle