Jukurit laajentaa liiketoimintaansa hotellibisnekseen − "Mahdollisuus palvella nykyisiä ja uusia asiakkaitamme entistä monipuolisemmin ja kattavammin"

LIIGA / Uutinen
Jukurit hakee kasvua omaan liiketoimintaansa urheilun ulkopuoleltakin.
Kuva © Jukurit
Mikkelin Jukurit hakee jatkossa ulkopuolelta tulevaan liiketoimintaansa kasvua hotellibisneksestä.

Mikkelin Jukurien tytäryhtiö Kalevankankaan Areena Oy on ostanut mikkeliläisen hotelli Uusikuun liiketoiminnan Etelä-Savon Koulutus Oy:ltä, joka tunnetaan paremmin Etelä-Savon ammattiopisto Eseduna. Kaupan tarkoituksena on kasvattaa Jukurien urheiluliiketoiminnan ulkopuolista liiketoimintaa sekä monipuolistaa kokonaisuudessaan seuran liiketoimintaa.

− Kuten olemme aiemmin todenneet, niin etenkin suhteellisen pienillä talousalueilla operoivien Liiga-seurojen on oltava kaikissa toimissaan poikkeuksellisen kustannustehokkaita ja samalla etsittävä tulonlähteitä varsinaisen urheiluliiketoiminnan ulkopuolelta, totesi Jukurien pääomistaja ja hallituksen jäsen Heikki Viitikko.

− Olemme innoissamme tästä uudesta aluevaltauksesta ja sen tuomista kasvumahdollisuuksista. Meillä on nyt mahdollisuus palvella nykyisiä ja uusia asiakkaitamme entistä monipuolisemmin ja kattavammin.

Hotelli Uusikuu sijaitsee Mikkelin jäähallin läheisyydessä. Viitikon mukaan hotellilla on selvä markkinarako kaupungissa sijaintinsa ja uusitun palvelukonseptinsa vuoksi. Yhteistyö Esedun kanssa on myös jatkumassa muun muassa koulutus -ja oppisopimusten muodossa.

− Uskomme, että pystymme nostamaan hotellin käyttöastetta nykyisestään työ- ja omatoimimatkailijoiden lisäksi myös Mikkeliin erilaisiin tapahtumiin saapuvien avulla.
Hotellin toiminta jatkuu keskeytyksettä. Uudistuksia on jo suunniteltu ja ne tulevat toteutukseen loppukesän ja syksyn aikana, Viitikko kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle