Jukurien Jimi Jalonen lainalle Kärppiin – oululaisten puolustusta riivavat loukkaantumiset

LIIGA / Uutinen
Jimi Jalonen siirtyy lainalle Kärppiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Oulun Kärpät lainaa Jimi Jalosen Jukureista puolustukseensa. Viikonlopun peleissä oululaisten puolustuksesta loukkaantui kaksi uutta miestä.

Kärpät lainaa Jimi Jalosen Jukureista omaan puolustukseensa kolmen viikon sopimuksella. Laina päättyy viimeistään 14.12., mutta Jukureilla on oikeus kutsua tarvittaessa Jalonen takaisin jo kesken laina-ajan. 23-vuotias puolustaja on viimeistellyt tällä kaudella 17 pelaamassaan ottelussa neljä syöttöpistettä. Oikealta puolelta ampuva Jalonen saapuu Kärppiin paikkaamaan loukkaantumisia. 

Viikonlopun aikana Kärppien puolustuksesta loukkaantumisten takia putosivat Aleksi Mäkelä sekä Topi Niemelä. Mäkelä on sivussa peleistä noin kuukauden ajan ja Niemelän tilannetta arvioidaan tämän viikon aikana. Pitkäaikaispotilaana oululaisten puolustuksessa on ollut jo kauden alusta lähtien Taneli Ronkainen, jonka pelikunnosta ei ole tarkempaa tietoa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle