Jukureille uusi päävalmentaja ensi kaudelle − Kauppinen junioreista miesten penkin taakse

LIIGA / Uutinen
Marko Kauppinen siirtyy Liiga-päävalmentajaksi.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://facebook.com/makisarkaphoto
Jukurit on julkaissut ensi kauden päävalmentajansa. Mikkeliläisjoukkueen ruoriin hyppää 1+1-vuotisen sopimuksen seuraoptiolla tehnyt Marko Kauppinen, joka toimii kolmatta kauttaan A-nuorten päävalmentajana.

Parhaisiin mikkeliläislähtöisiin kiekkoilijoihin kuuluva Marko Kauppinen lopetti uransa Jukurien ensimmäisen liigakauden 2016-17 jälkeen. Kesällä 1996 Jyväskylään siirtynyt ja sittemmin myös Jokereita, TPS:ää, Tapparaa ja KalPaa liigatasolla sekä AIK:ssa, Mora IK:ssa ja MODOssa pelannut Kauppinen palasi Mikkeliin vuonna 2015 ja pelasi uransa kaksi viimeisintä kautta kasvattajaseurassaan.

Kauppinen aloitti valmentajana heti pelaajauransa päättymisen jälkeen siirtyen Jukurien A-nuorten päävalmentajaksi. Jukurit selvisi hänen johdollaan viime kaudella puolivälieriin, ja myös tällä kaudella joukkue on kiinni ylemmän loppusarjan paikassa.

− Kauppisella on merkittävä pelaajaura, jonka jatkoksi hän on osoittanut poikkeuksellista kehityshalua. Hänellä on visio siitä, mihin jääkiekko on menossa ja mihin hän on itse menossa. Näemme, että nykyisen osaamisen lisäksi hänellä on iso henkilökohtainen kehityspotentiaali, Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtari kommentoi.

− Kunnioitan todella paljon sitä työtä, mitä Jukureissa on tähän mennessä tehty. Täällä on ollut valtavan hienoja valmentajia, jotka ovat luoneet seuraan ja omiin joukkueisiinsa oikeanlaista työnteon kulttuuria ja ilmapiiriä. Tuon itse siihen omat mausteeni mukaan, Kauppinen itse luonnehtii.

» Lähetä palautetta toimitukselle