Jukka Rautakorpi siirtyy liigavalmentajien ottelutilaston ykköseksi

LIIGA / Uutinen
Jukka Rautakorpi ohittaa Pekka Virran liigavalmentajien ottelutilastossa.
Kuva © Jarno Hietanen
Jukka Rautakorpi valmentaa pitkän uransa 905. liigaottelun ja siirtyy ottelutilaston kärkipaikalle.

JYPin päävalmentajasta Jukka Rautakorvesta tulee Liigan kaikkien aikojen eniten otteluita luotsannut päävalmentaja. Rautakorpi valmentaa liigauransa 905. ottelun tiistaina Helsingissä.

Rautakorpi, 58, ohittaa HIFK−JYP-ottelussa tilaston kärkipaikalla Pekka Virran, joka jätti SaiPan päävalmentajan tehtävät noin kolme viikkoa sitten. Virta nousi tilaston ykköseksi viime keväänä, kun hän ohitti Hannu Aravirran 887 ottelua.

Rautakorpi toimi ensimmäisen kerran Liigassa päävalmentajana jo kaudella 1995–96, jolloin hän luotsasi ensimmäisen kautensa Tapparassa. JYPin ja Tapparan lisäksi hän on toiminut Liigassa Lukon ja HPK:n päävalmentajana.

Rautakorpi oli jo aiemmin siirtynyt toisen merkittävän valmentajatilaston kärkeen, sillä hän on myös voitettujen runkosarjaotteluiden tilaston ykkönen.

Konkarivalmentajalta löytyy palkintokaapistaan Suomen mestaruus Tapparasta keväältä 2003. Lisäksi hän on valmentanut joukkueensa Liigassa kuusi kertaa hopealle ja kerran pronssille.

» Lähetä palautetta toimitukselle