Jukka Peltola palaa Tapparaan − myös tšekkiläisväriä saapuu kirvesrintoihin

LIIGA / Uutinen
Peltola on kipparoinut Tapparan Suomen mestariksi.
Kuva © Saana Hakala
Tappara saa ensi kaudeksi kovan vahvistuksen, kun seuran pitkäaikainen kapteeni Jukka Peltola palaa KHL:stä Tampereelle.

Tapparan kapteenina vuosina 2014−2018 toiminut ja sittemmin KHL:ssä kiekkoillut Jukka Peltola palaa kirvesrintoihin. Hän ehti kahdella aiemmalla kaudella pelata KHL:ää Sibir Novosibirskin joukkueessa 93 ottelua.

− Opin KHL:ssä paljon. Pudotuspeleistä en niinkkään, mutta hankalista tilanteista senkin edestä. Osaan arvostaa kotia, Peltola totesi tiedotustilaisuudessa.

Tappara vahvistuu myös kahdella isokokoisella tšekkipelaajalla, kun puolustaja 194-senttinen Michal Moravcik, 25,  tulee kirvesrintoihin kotimaansa pääsarjajoukkue Litvinovista. Myös hyökkäys vahvistuu ulkomaalaispelaajalla, kun Jiří Smejkal, 23, pukee kirveslogon ylleen tulevalla kaudella. Hän edusti viime kaudella Sparta Prahaa.

Päävalmentaja Jussi Tapola sanoi tiedotustilaisuudessa, että Tapparassa halutaan kehittää myös yksilöitä ja tuoreissa tšekkiläisissä on paljon potentiaalia. Molemmat tuovat luotsin mukaan sitä kamppailuvoimaa, jota joukkue tarvitsee menestyäkseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle