Juha-Pekka Hytönen päättää pelaajauransa yhden päivän sopimuksella JYPissä

LIIGA / Uutinen
Hytönen saa suuren kunnianosoituksen.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Hytönen, 40, pistää pelivarusteet ylleen vielä kerran, kun JYP kohtaa tammikuussa Kärpät.

 Juha-Pekka Hytönen päättää pelaajauransa JYPissä yhden päivän sopimuksella. Seuralegenda pelasi jyväskyläläisten paidassa yhteensä 809 runkosarjaottelua ja voitti kaksi Suomen mestaruutta. Hytösen sopimuspäivä on 7. tammikuuta, jolloin pelataan ottelu JYP-Kärpät.

− JYP kyseli jo kesällä haluaisinko pelata syksyllä yhden ottelun JYPin paidassa, mutta omat ajatukset ja tulevaisuuden suunnitelmat eivät olleet valmiita siinä vaiheessa. Olen pitänyt kunnostani huolta syksyn ajan ja nyt nostetaan kierroksia sillä ajatuksella, että saan lopettaa urani siellä missä se alkoikin.

Hytönen haluaa päättää uransa pelin tiimellyksessä. Hänen viimeinen kautensa 2019−20 keskeytyi, kun koronavirus pakotti pistämään Liigan runkosarjan viime metreillä säppiin.

− Hienoa, että vastassa on juuri Kärpät, joka oli vastapuolella kevään 2009 finaaleissa, mistä alkoi seuran kymmenen vuoden menestysputki. Toivottavasti kroppa ja mieli ovat tammikuun alussa siinä kunnossa, että pääsen pelaamaan ainakin muutaman vaihdon, keskushyökkääjä toteaa.

40-vuotias Hytönen voitti uransa aikana maajoukkueessa U18-kultaa sekä U20-hopeaa. Lisäksi hän on CHL-mestari JYPin paidasta vuodelta 2018.

» Lähetä palautetta toimitukselle