Jonne Virtasen irtisanominen kävi kalliiksi TPS:lle – Virtaselle lähes 100 000 euron korvaus

LIIGA / Uutinen
Jonne Virtanen voitti oikeustaiston TPS:n kanssa.
Ennen kauden alkua alkunsa saanut riita TPS:n ja Jonne Virtasen välillä on vihdoin saanut välimiesoikeuden päätöksen. Riita kävi lopulta kalliiksi TPS:lle.

TPS:n ja Jonne Virtasen välinen riita sai ratkaisunsa, kun välimiesoikeus teki päätöksen tapauksessa 16. tammikuuta. Irtisanomisen katsottiin olleen laiton ja tuomion perusteella TPS joutuu maksamaan Virtaselle 12 kuukauden palkkaa vastaavan summan, joka on 98 500 euroa. Lisäksi TPS velvoitettiin korvaamaan Virtasen 30 145 euron oikeudenkäyntikulut sekä 7 000 euron välimiehen palkkion.

TPS:n ja Virtasen välinen riita sai alkunsa syyskuussa, kun seura irtisanoi hyökkääjän sopimuksen. Virtanen riitautti irtisanomisen ja haastoi TPS:n oikeuteen.

Virtanen kiitti Twitterissä perhettään, asianajajiaan sekä pelaajayhdistystä. Virtanen myös korosti, että hänellä ei ole ongelmia seurana TPS:n kanssa, vaan ongelmia on ollut tiettyjen seurassa toimivien tai toimineiden henkilöiden kanssa.

TPS:n osalta toimitusjohtaja Santtu Jokinen kommentoi välimiesoikeuden päätöstä seuran sivuilla lyhyesti.

– Mielestämme meillä oli asianmukaiset perusteet purkaa Jonne Virtasen työsopimus. Kunnioitamme välimiesoikeuden päätöstä ja asia on meidän osaltamme loppuun käsitelty, Jokinen sanoo TPS:n tiedotteessa.

Virtanen jatkaa uraansa Tanskan pääsarjassa Herning Blue Foxin paidassa. Hyökkääjä on viimeistellyt Tanskassa 22 otteluun tehot 5+11.

» Lähetä palautetta toimitukselle