Jokerit poistui virallisesti KHL:stä

KHL / Uutinen
Jokerien lähitulevaisuus on hämärän peitossa.
Kuva © Topi Lainio
Jokerit ei ole enää KHL-seura.

Helsingin Jokerit on jättänyt venäläisjohtoisen kiekkoliiga KHL:n, jossa se oli pelannut vuodesta 2014 lähtien. Seura tiedotti asiasta tiistaina iltapäivällä.

KHL on vahvistanut ensi kaudelle sarjaan osallistuvat joukkueet, eikä Jokerit odotetusti ole mukana 22 joukkueen listassa. Vuodesta 2014 venäläisjohtoisessa sarjassa pelannut helsinkiläisseura jätti tämän kauden kesken Ukrainan sodan puhjettua.

Jokerien lisäksi sarjassa sen perustamisesta lähtien mukana ollut Riian Dinamo ei ole mukana KHL:ssä enää ensi kaudella. Dinamo ilmoitti jo helmikuun lopussa jättävänsä KHL:n kokonaan.

KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov kertoi, että sarjan johtokunnassa istunut Jokerien GM Jari Kurri on päättänyt jättää paikkansa. Myös Jokerit ilmoitti asiasta tiedotteensa yhteydessä.

Jokerien paluusta Liigaan tai alemmille sarjatasoille on liikkunut paljon huhuja, mutta on täysin mahdollista, ettei seuran edustusjoukkue pelaa missään sarjassa tulevalla kaudella. 

Uutista päivitetty kello 16.00 Jokerien tiedotteen myötä.

» Lähetä palautetta toimitukselle