JoKP:lle tärkeä jatkosopimus ja uusi hyökkääjä – Petteri Villanen saapuu Kiekko-Espoosta joensuulaisten riveihin

MESTIS / Uutinen
Petteri Villanen nähdään ensi kaudella JoKP:n paidassa.
Kuva © Timo Savela
Joensuun Kiekko-Pojat julkaisi kaksi pelaajasopimusta.

Joensuun Kiekko-pojat on kiinnittänyt kaksi pelaajaa tulevalle Mestis-kaudelle. Joukkueessa jatkaa puolustaja Santeri Koponen ja uutena pelaajana mukaan liittyy Petteri Villanen.

Koponen palkittiin kuluneella kaudella runkosarjan päätteeksi Jari Hirsimäki -palkinnolla, joka annetaan parhaan plus-miinus-tilaston saavuttaneelle pelaajalle. 24-vuotias puolustaja esiintyi viime kaudella 45 ottelussa tehoin 10+17=27. Tehotilastoon lukemaksi kertyi +30. Pudotuspeleissä otteluita kertyi viisi tehoin 0+2.

Kiekko-Espoosta saapuva Villanen pelasi menneellä kaudella runkosarjassa 49 ottelua, joissa tehopisteitä kertyi 23 (9+14). Pudotuspeleissä Villanen oli joukkueensa neljänneksi tehokkain, kun pisteitä 15 ottelussa kertyi 10 (6+4). 23-vuotias hyökkääjä on pelannut kolme edellistä kautta Kiekko-Espoon riveissä.

− Molemmat pelaajat ovat meillä isossa roolissa tulevalla kaudella. Koposen kaltaisen monipuolisen ja erittäin varman puolustajan haluaa kuka vain omaan joukkueensa. Lisäksi Santeri tuo joukkueeseen ison määrän johtajuutta lisää. Villanen on vuorostaan nopea ja taitava hyökkääjä, joka on osoittanut jo pystyvän tekemään tulosta Mestiksessä. Villanen pisti silmään viime kaudella ja varsinkin kevään playoffeissa hän oli todella hyvä, kertoo seuran manageri Jaakko Lipponen tiedotteessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle