Janne Pesonen palaa Kärppiin − myös ruotsalaispuolustaja Ouluun

LIIGA / Uutinen
Pesonen esiintyi Kärpissä viimeksi vuonna 2008.
Kuva © Jussi Kivimäki
Kärpät julkaisi nimekkään paluumuuttajan, kun Janne Pesonen palaa Ouluun 11 vuoden tauon jälkeen. Samalla joukkueeseen liittyy myös ruotsalaispuolustaja Ludvig Byström.

Viime viikolla 37 vuotta täyttänyt Janne Pesonen pelasi viimeksi Växjö Lakersin riveissä SHL:ää. Pesonen on voittanut urallaan neljä Suomen mestaruutta, Gagarin Cupin, Ruotsin mestaruuden sekä maailmanmestaruuden.

Edellisen kerran Kärpissä kaudella 2007-08 pelannut Pesonen on pelannut Liigassa myös HIFK:n riveissä. Uraan mahtuu myös seitsemän NHL-ottelua sekä yhden kauden mittainen visiitti Sveitsiin. Pesosen sopimus on vuoden mittainen.

− Upeaa saada hänet takaisin Kärppäpaitaan. Janne on edelleen kansainvälisen tason pelaaja ja hän istuu luotettavana ja vastuullisena pelaajana hyvin tulevan kauden kokoonpanoomme. "Pessi" on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa, mikä on iso plussa, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho iloitsee.

Ludwig Byström on viettänyt neljä edellistä kautta kokonaisuudessaan AHL:ssä. Dallas Starsin varaama puolustaja kaupattiin kesken kauden 2017-18 Florida Panthersin organisaatioon. Ruotsalaisen Byströmin sopimus on kaksivuotinen.

− Ludwig on pelaaja, joka tuo dynaamisuutta puolustukseen erinomaisena luistelijana. Hän pystyy pelaamaan monipuolisessa ja vastuullisessa roolissa puolustuksessamme tulevalla kaudella, Aho luonnehtii.

» Lähetä palautetta toimitukselle