JYP vahvisti siipirikkoista puolustustaan Pelicansin jättäneellä Alex Lintuniemellä

LIIGA / Uutinen
Alex Lintuniemi jatkaa kauttaan JYPin paidassa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Isokokoinen Lintuniemi vahvistaa hurrikaanipaitoja tämän ja kaksi seuraavaa kautta kattavalla sopimuksella.

24-vuotias puolustaja Alex Lintuniemi siirtyy JYPin riveihin kevääseen 2022 asti ulottuvalla sopimuksella. Lintuniemi saapuu Jyväskylään Pelicansista, jossa hän ehti pelata tällä kaudella 24 ottelua tehoin 2+4.

Pelicans ja Lintuniemi purkivat eilen tämän kauden kattaneen sopimuksensa. Tämän kauden Lintuniemi aloitti AHL-joukkue Charlotte Checkersissä, mutta siirtyi takaisin Suomeen neljän ottelun jälkeen. Los Angeles Kingsin kesän 2014 toisen kierroksen varaus pelasi Pohjois-Amerikassa vuosina 2013–19 ilman NHL-otteluita.

– Lintuniemi tuo joukkueeseen selkeitä kiekollisia ratkaisuja, sekä jämäkkää puolustuspelaamista. Isokokoinen ja hyvin luisteleva sekä kiekollisesti taitava Lintuniemi oli profiililtaan juuri sellainen puolustaja, jota markkinoilta etsimme, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kertoi seuran tiedotteessa.

JYPin puolustus on kärsinyt poissaoloista viime ajat, sillä loukkaantuneiden listalla ovat Juuso Vainio, Jaakko Jokinen ja Anttoni Honka. Lisäksi Roni Allén on pelikiellossa ja Julius Honka on tällä viikolla A-maajoukkueen mukana.

» Lähetä palautetta toimitukselle