JYP vahvistaa hyökkäyspäätään

LIIGA / Uutinen
Jere-Matias Alanen vaihtaa Imatran Jyväskylään.
Kuva © Topi Lainio
JYP solmi 1+1-malliset sopimukset kanadalaisen Reid Gardinerin ja Jere-Matias Alasen kanssa.

JYP tiedotti tehneensä tulevalle kaudelle kaksi uutta hyökkääjäsopimusta. 25-vuotias kanadalainen laitahyökkääjä Reid Gardiner liittyy JYPin vahvuuteen Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta DEL2:sta EC Bad Tölzistä, jossa hän teki päättyneellä kaudella komeat 74 tehopistettä 45 ottelussa.

Edellisellä kaudella oikealta ampuva Gardiner pelasi ensimmäisen kautensa euroopassa DEL-liigan Düsseldorfer EG:ssä tehoilla 11+24 52 ottelussa. Aiemmin Gardiner on tehnyt kovia tehoja ECHL-liigassa Pohjois-Amerikan puolella. 

− Gardinerilla on kykyä olla tehokas maalintekijä. Hänellä on vahva laukaus ja hän pystyy tekemään kiekollisena hyviä ratkaisuja. Odotamme häneltä myös JYPissä tulosyksikön vastuuta, kertoo JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen JYPin nettisivuilla. 

Jyväskyläläisten keskushyökkääjäosastolle liittyy Imatran Ketterässä Mestiksen mestaruutta juhlinut Jere-Matias Alanen. Isokokoinen, 25-vuotias Alanen teki viime kaudella komeat tehot 23+14=37 ja sijoittui koko sarjan pistepörssissä toiseksi. Tapparan kasvatti aloitti Mestiksessä hyvällä prosentilla 59. 

− Alasella on vielä paljon reserviä kehittyä fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Hän on kiehtova pelaaja kokonsa, aloituskykynsä ja maalintekotaitonsa vuoksi, kehuu Viitanen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle