Jääkiekkoliitto julisti kaikkiin otteluihinsa maskipakon ja tukun muita varotoimia – "turvaväleistä huolehdittava poikkeuksetta"

MESTIS, Suomi-sarja, Muut Sarjat / Uutinen
Muun muassa Mestiksen otteluiden yleisöksi ei vastedes pääse ilman maskia.
Kuva © Samuli Huikuri
Liitto kertoo linjaustensa perustuvan tavoitteeseen pitää harrastus- ja sarjatoiminta käynnissä.

Jääkiekkoliitto tiedotti perjantaina iltapäivällä uusista koronatoimenpiteistään ottelutapahtumissa. Suurin muutos aiempaan on se, että liiton alaisten sarjojen otteluihin ei perjantaista 9. lokakuuta alkaen pääse yleisöksi ilman kasvomaskia.

Maskipakko koskee kaikkia paikkakuntia alueellisesta tartuntatilanteesta riippumatta ja vastuu sen toteuttamisesta on seuroilla. Aiemmin omasta maskipakostaan olivat kertoneet Mestis-seuroista muun muassa Imatran Ketterä ja Kiekko-Espoo.

Nyt annettu linjaus koskee kaikkia suomalaisia jääkiekkosarjoja Liiga pois lukien. Liigassa maskien käyttöä kaikissa otteluissaan vaatii toistaiseksi vain HIFK.

Ohjeiden laiminlyönti voi johtaa tyhjiin katsomoihin

Liiton määräämä maskipakko koskee THL:n ohjeistuksen mukaisesti yli 15-vuotiaita. Maskia ei kuitenkaan tarvitse käyttää pukukopissa, pelaajapenkillä eikä jäällä.

Katsojakapasiteetti rajoitetaan tästedes enintään viiteenkymmeneen prosenttiin normaaliolosuhteisiin nähden. Aiemmin voimassa olleet täyttöasteen rajat on arvioitu ja asetettu paikkakuntakohtaisesti.

Liitto edellyttää lisäksi, että turvavälejä noudatetaan poikkeuksetta. Mikäli maskipakkoa tai turvavälejä ei noudateta, seuran on liiton ohjeistuksen mukaan suljettava yleisöltä ottelunsa sekä harjoituksensa.

– On ollut hienoa huomata, että Mestis-peleissä on nähty paljon kasvomaskeja oma-aloitteisesti käyttäviä katsojia, mutta haluamme edistää ottelutapahtumien turvallisuutta entisestään, kertoo Mestiksen omassa tiedotteessa sarjan operatiivinen johtaja Olli Aro.

» Lähetä palautetta toimitukselle