Itä-Savo: Ensimmäinen Mestis-seura nosti kädet pystyyn tämän kauden osalta – SaPKo ilmoitti kautensa olevan hyvin todennäköisesti ohi

MESTIS / Uutinen
SaPKon kausi on hyvin todennäköisesti päättynyt.

Mestiksessä pelaava Savonlinnan Pallokerho ei Itä-Savon mukaan hyvin suurella todennäköisyydellä pysty jatkamaan kuluvaa kautta.

–  Olemme pohtineet asioita tulevaisuuden kannalta ja tulleet siihen tulokseen, että SaPKo ei jatka kautta. Kokonaisuuden kannalta se on meille paras ja järkevin ratkaisu, SaPKon talouspäällikkö Jorma Repo kertoi Itä-Savolle.

SaPKon puheenjohtajan Vesa Kutvosen mukaan seura tekee jatkosta lopullisen päätöksen sen jälkeen, kun Mestiksen hallitus on tehnyt päätöksen kauden jatkosta tulevana keskiviikkona. Kutvosen mukaan SaPKo kuitenkin alkaa suunnata katsettaan jo ensi syksyyn.

Mestis-kausi on ollut tauolla jo yli kahden kuukauden ajan kiristyneiden koronarajoitusten takia. SaPKo oli sarjan keskeytyessä sarjataulukon kahdeksantena. SaPKon avainpelaajista puolustajat William Mäkinen ja Niko Mikkola ovat jo jättäneet joukkueen.

» Lähetä palautetta toimitukselle