Islanders kauppasi viime kauden liki pelaamatta olleen Andrew Laddin Coyotesiin

NHL / Uutinen
Laddin pelit Islandersissa tulivat päätökseensä.
Kuva © Getty Images
Kokenut hyökkääjä on kärsinyt loukkaantumisista ja pelasi viime kaudella vain yhden ottelun.

Andrew Ladd, 35, matkaa kaupan myötä New York Islandersista Arizona Coyotesiin. Lisäksi kojoottilauma saa varausvuoroja: toisen kierroksen varaukset sekä tämän että ensi vuoden varaustilaisuuteen. Lisäksi Islanders saa ehdollisen varausvuoron kolmannelle kierrokselle vuoden 2023 varaustilaisuuteen.

Ladd on kärsinyt viime kausien aikana paljon loukkaantumisista. Hän on kahden viime kauden aikana pelannut vain neljä NHL-ottelua. AHL:ssä kanadalainen sai toissakaudella tililleen 24 ottelua. Päättyneellä sesongilla Ladd pelasi vain yhdessä AHL-ottelussa.

Yhteensä Ladd on pelannut uransa aikana 950 NHL:n runkosarjaottelua ja hän on tehnyt niissä 538 tehopistettä. Hän on kaksinkertainen Stanley Cup -mestari Chicago Blackhawksin riveistä. Maajoukkueessa hän on ollut mukana voittamassa U20 MM-kultaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle