Imatran Ketterälle tuli viime tilikaudella positiivinen tulos

MESTIS / Uutinen
Imatralla kulki viime kaudella sekä taloudellisesti että kaukalossa positiivisesti
Kuva © Topi Lainio
Historian ensimmäisellä tilikaudella Imatran Ketterä Oy:n tulos oli niukasti positiivinen. Kevään menestys loi pohjaa positiiviselle tulokselle, edes runkosarjan kotiotteluiden yleisömäärän lasku edellisestä kaudesta ei tuonut taloudellista haittaa.

Imatran Ketterä Oy:n menestys jatkui Mestiksen mestaruusjuhlien jälkeen myöskin taloudellisella puolella, sillä yhtiön ensimmäisen tilikauden liikevaihdoksi oli merkattu 591 476 euroa ja tulokseksi 1244 euroa.

Pohjan positiiviselle tulokselle loivat onnistunut kevät, hyvät yleisömäärät pudotuspeli- ja finaaliotteluissa. Ensimmäinen Ketterän isännöimä finaaliottelu pelattiin loppuunmyydyssä Lappeenrannan Kisapuiston jäähallissa, joka näkyi positiivisena taloudessa. 

Seuran tiedotteen mukaan runkosarjan kotiotteluiden yleisömäärät laskivat edellisestä kaudesta. Seura jäi budjetoidusta lipputuloista noin 50 000 euroa. 

Seura sai pidettyä kulut budjetoidussa suunnittellusti. Liikevaihto jakautui yhteistyökumppaneihin (38%), lipputuloihin (41%), ottelutapahtumaan (19%) sekä fanituotemyyntiin (2%).

» Lähetä palautetta toimitukselle