Ilveksen sairastupa on tyhjenemässä loppuvuodesta − vain Joona Ikonen palaa vuoden 2021 puolella

LIIGA / Uutinen
Joona Ikonen on pisimpään sivussa tositoimista.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Ilveksen loukkaantuneiden listalla on tällä hetkellä viisi pelaajaa, joista neljän on määrä palata tositoimiin loppuvuoden aikana.

Ilveksen sairastuvalla ovat tällä hetkellä maalivahti Lukáš Dostál, puolustajat Santeri Airola ja Niko Peltola sekä hyökkääjät Joni Ikonen ja Joona Ikonen. Heistä ainoastaan Joona Ikosen paluu venynee vuoden 2021 puolelle.

Ilves kertoi lauantain Jukurit-otteluennakkonsa yhteydessä, että Dostálin tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan. Tupsukorvien maalilla on lauantaina kauden avausottelussaan Ville Kolppanen. Dostálin poissa ollessa Eetu Mäkiniemi on kantanut päävastuun torjuntahommista.

Airolan paluu on myös nurkan takana, sillä Ilves tiedottaa puolustajan olevan kokoonpanossa noin viikon kuluttua. Hän on ollut koko runkosarjan sivussa pelattuaan kuitenkin harjoituskaudella.

Toinen loukkaantuneena oleva puolustaja Peltola palannee tositoimiin joulukuussa. Hän oli joukkueen takalinjojen kantavia voimia viime kaudella. Tämän kauden runkosarjassa hän ei ole vielä pelannut.

Ikosista Joni ei ole pukenut Ilves-nuttua ylleen ottelussa vielä kertaakaan. Hänen paluunsa on arvioitu niin ikään tapahtuvan joulukuussa. Joona Ikonen on sen sijaan sivussa arviolta tammikuulle 2021. Laituri ehti tehdä yhdeksässä ottelussa tehot 2+3=5 ennen loukkaantumistaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle