IS: Kalervo Kummola vahvistaa, että jääkiekon miesten MM-kisoja ei järjestetä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomi jatkaa äärimmäisen harvinaislaatuisesti toisen vuoden hallitsevana maailmanmestarina.
Kuva © Saana Hakala

Jääkiekon miesten maailmanmestaruuskisoja ei tänä vuonna järjestetä. Asian vahvisti Ilta-Sanomille Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Kalervo Kummola. Kisat oli määrä järjestää toukokuussa Sveitsissä. Peruuntuminen johtuu koronaviruksen torjuntaan pyrkivistä poikkeuskeinoista. Tällä hetkellä Sveitsi muun muassa kieltänyt kaikki yleisötapahtumat ja sulkenut osan valtionrajastaan.

Tapahtuman peruuntuminen ei ole vielä virallista, mutta Kummola sanoo Ilta-Sanomissa, että asia on käytännössä selvä.

– En näe MM-kisojen pelaamiseen edes teoreettisia mahdollisuuksia, sillä kaikkialla muualla paitsi Venäjällä ja Valko-Venäjällä kaudet on lopetettu ja jäähallit kiinni, Kummola kommentoi Ilta-Sanomissa.

Hän sanoo, että kisoja ei peruta vielä virallisesti, koska IIHF:n neuvottelut vakuutusyhtiönsä ja Sveitsin viranomaisten kanssa ovat yhä kesken. IIHF:llä on vakuutus MM-kisojen pakollisen perumisen varalle, ja kyse on luonnollisesti isosta summasta. Jos järjestö peruisi tapahtuman yksipuolisesti, ratkaisu voisi olla ongelma vakuutusrahojen saamisen kannalta.

– Sveitsin kantoneissa on yleisötapahtumien järjestäminen kielletty tällä hetkellä 19. huhtikuuta saakka. Tämä olisi ollut huomattavan paljon helpompaa, jos Sveitsi olisi heti tehnyt päätöksen yleisötapahtumien kieltämisestä toukokuun loppuun saakka.

– Kisat perutaan virallisesti heti, kun neuvottelut Sveitsin viranomaisten ja vakuutusyhtiön kanssa saadaan päätökseen, Kummola sanoo.

Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1946, kun jääkiekon miesten arvokisat jää pelaamatta pelaamatta. IIHF on jo aiemmin perunut kaiken kansainvälisen jääkiekon tältä keväältä. Se sisältää muun muassa naisten MM-kisat, alle 18-vuotiaiden miesten MM-kisat sekä koko joukon alempien tasojen MM-turnauksia.

Koronaviruksen leviämisen hidastamiseen pyrkivät poikkeukselliset toimet ovat katkaisseet jääkiekkokauden eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä kausi on aktiivisesti käynnissä vain Valko-Venäjällä. Esimerkiksi Liiga lopetti kautensa viime viikkoon. NHL:ssä ja KHL:ssä kausi on tauolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle