IS: Jokerien Mestis-paikka varmistui, myös ykkösvahdin nimi on selvillä

MESTIS / Uutinen
Severi Auvinen palaa Imatralta Helsinkiin ensi kaudeksi.
Kuva © Juha Alamäki
Helsingin Jokerien joukkueen rakentaminen Mestikseen on kovassa vauhdissa, vaikka Mestis-lisenssistä ei ole vielä virallisesti tiedotettu. Ilta-Sanomat kertoo, että Jokereiden maalia tilkitsee ensi kaudella heidän oma kasvatti.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan 21-vuotias Severi Auvinen on Jokerien ykkösvahti kaudella 2023–24. Keväällä hän oli Mikkelin Jukurien sopimuspelaaja, mutta pelasi Imatran Ketterässä lainalla. 

Auvisen torjuntaprosentti oli päättyneellä kaudella Mestiksen runkosarjan 19 ottelussa 91,2. Hänelle ripustetiin kauden päätteeksi kaulaan hopeamitali, kun Kiekko-Espoo kaatoi Ketterän Mestiksen finaalisarjassa. 

Keväällä 2022 Auvinen pääsi juhlimaan Mestiksen mestaruutta Ketterän paidassa. 

Ilta-Sanomat kertoi myös, että Jääkiekkoliitto on myöntänyt Jokereille lisenssin Mestikseen ensi kaudelle. Aiemmin Jokerit oli saanut jo ehdollisen lisenssin, jonka jälkeen sen piti täyttää tietyt lisenssikomitean antamat ehdot.

» Lähetä palautetta toimitukselle