IS: Casimir Jürgens ja Waltteri Merelä siirtyvät Tapparaan

LIIGA / Uutinen
Jürgens tähyilee uusia haasteita.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Pelicans-kaksikko Jürgens ja Merelä kiekkoilee ensi kaudella Tapparassa.

Ilta-Sanomat kertoo, että Pelicansia tällä kaudella edustavat Casimir Jürgens ja Waltteri Merelä siirtyvät ensi kaudeksi Tapparaan.

26-vuotias Jürgens on kuulunut pitkään lahtelaisten puolustuksen kärkinimiin ja hän on saanut kokemusta myös maajoukkueesta EHT-turnausten myötä. Hän on kärsinyt myös loukkaantumisista. Tällä kaudella 45 runkosarjaottelua ovat tuoneet Jürgensille tehot 2+9=11.

Merelä, 22, on kauden edetessä saanut Pelicansin miehistössä ison roolin ykkösketjun laidalta. 53 ottelussa hän on naputtanut tehot 8+16=24. Merelällä on taustaa Tapparan junioreista.

» Lähetä palautetta toimitukselle