IL: Nuori norjalaispuolustaja Jukurien riveihin

LIIGA / Uutinen
Jukurit on saamassa norjalaisväriä takalinjoillleen.
Iltalehden tietojen mukaan Jukurit on hankkinut ensi kauden miehistöönsä nuoren norjalaispuolustajan Sander Vold Engebråtenin. Hänellä on tilillään otteluita Norjan pääsarjassa jo viiden kauden ajalta.

20-vuotias norjalaispuolustaja Sander Vold Engebråten siirtyy Iltalehden tietojen mukaan Jukureihin ensi kaudeksi. Tällä kaudella hän on pelannut Storhamarin joukkueessa 43 ottelua tehoin 6+20. Saldo oikeutti puolustajien pistepörssin yhdeksänteen sijaan. 

Hamarissa syntynyt Engebråten on edustanut kotikaupunkinsa seuroja sekä juniorien että aikuisten tasolla koko uransa lukuun ottamatta 16 ottelun piipahdusta Ruotsin Södertäljeen kaudella 2019−20. Tällä kaudella Storhamar sijoittui runkosarjassa toiseksi ja jatkaa yhä kauttansa välierissä, jotka alkavat viikonloppuna.

Engebråten on pelannut I divisioonan tasolla kahdet nuorten ja yhdet poikien MM-kisat. Vuosi sitten hän kuului Norjan joukkueen kapteenistoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle