IIHF vahvisti miesten MM-kisojen peruuntumisen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jääkiekon MM-pokaalia ei tänä vuonna jaeta.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Maailmaa riepotteleva koronavirusepidemia (COVID-19) johti myös jääkiekon miesten MM-kisojen peruuntumiseen. Kisat oli tarkoitus järjestää Sveitsin Zürichissä ja Lausannessa.

Jo aikaisemmin kansainvälinen jääkiekkoliitto oli joutunut peruuttamaan naisten MM-kisat Kanadassa ja alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat Yhdysvalloissa lukuisien alempien divisioonien kisojen lisäksi.

− Tämä on karu todellisuus, minkä kansainvälinen jääkiekkoperhe joutuu kohtaamaan, mutta meidän on pakko hyväksyä tämä ratkaisu. Koronavirus on maailmanlaajuiden ongelma ja vaatii suurta työtä hallituksilta sen etenemisen pysäyttämiseksi. Kansainvälisen jääkiekkoliiton on tehtävä kaikki mahdollinen tätä taistelua ajatellen, ja sen takia on siirrettävä urheilu hetkeksi sivuun, IIHF:n puheenjohtaja René Fasel kommentoi.

Kisojen ohella myös niiden yhteyteen suunniteltu IIHF:n jäsenmaiden kokous on siirretty toistaiseksi. Ennen kokouksen järjestämistä ei tehdä päätöksiä siitä, miten tulevien isäntien kanssa toimitaan. Tässä vaiheessa miesten MM-kisojen isännät on päätetty vuoteen 2025 asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.

Lue myös