IIHF teki lopullisen päätöksen: Kiina säilyttää paikkansa miesten olympiakiekossa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kiinan pelaajarunko tulee muodostumaan KHL-joukkue Kunlun Red Starin pelaajista.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kiina saa pitää paikkansa miesten olympiaturnauksessa Pekingissä.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto on tehnyt lopullisen päätöksen, jonka mukaan isäntämaa Kiina säilyttää paikkansa miesten turnauksessa Pekingin talviolympialaisissa. Asiasta päätti Zürichissä kokoontunut liiton komitea.

Kiinan paikka turnauksessa oli isännyydestä huolimatta kyseenalaistettuna, koska maan taso on varsin heikko. Lisäksi NHL-pelaajien oletettava osallistuminen herätti epäilyksiä mahdollisista erittäin suurinumeroisista murskatappioista.

Kiinan maajoukkueen taso oli IIHF:n tarkkailussa kahdessa testiottelussa marraskuussa. Maan oletettavasta pelaajarungosta koostuva Kunlun Red Star kohtasi näissä virallisissa KHL-otteluissa Amur Habarovskin ja Avangard Omskin. Amur voitti ensimmäisen ottelun maalein 5–4 ja Avangard jälkimmäisen 4–1. Kunlun on tällä hetkellä toiseksi vähiten pisteitä KHL:ssä kerännyt joukkue.

Kiina pelaa samassa alkulohkossa yhdessä Kanadan, Yhdysvaltojen ja Saksan kanssa. Miesten olympiaturnaus alkaa helmikuun yhdeksäntenä päivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle