IIHF langetti tuntuvan sanktiopaketin Venäjälle ja Valko-Venäjälle – maat ulos Suomen MM-kisoista, nuorten MM-kisojen isännyys uuteen jakoon

MAAJOUKKUE / Uutinen
Venäjä maksaa sotatoimistaan kalliisti urheilukentillä.
Venäjä ja Valko-Venäjä on suljettu pois IIHF:n toiminnasta, eikä niiden maajoukkueita nähdä enää tämän vuoden aikana kansainvälisissä turnauksissa.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on reagoinut Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan sulkemalla maan ulos toiminnastaan toistaiseksi voimassa olevalla päätöksellä.

Venäjän lisäksi sen sotatoimia tukenut Valko-Venäjä suljetaan IIHF:n toiminnasta toistaiseksi. Maiden sanktioista päätti ylimääräiseen kokoukseen kokoontunut IIHF:n komitea.

Sanktioiden näkyvin seuraus on se, ettei Venäjä ja Valko-Venäjä saa osallistua toukokuussa käytäviin miesten MM-kisoihin Suomessa.

Lisäksi ensi vuodenvaihteen nuorten MM-kisat Venäjällä tullaan siirtämään toiseen maahan. Kisat oli tarkoitus järjestää Omskissa ja Novosibirskissä. Venäjä ei voi myöskään osallistua elokuulle siirrettyihin tämän vuoden nuorten MM-kisoihin.

Venäjä ja Valko-Venäjä eivät voi osallistua myöskään kevään alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoihin. Lisäksi Venäjä ei saa osallistua naisten MM-kisoihin elo-syyskuun vaihteessa eikä tyttöjen MM-kisoihin, joiden ajankohta ei ole vielä selvillä.

Sen sijaan ensi vuoden miesten MM-kisojen kohtalosta IIHF ei tehnyt päätöstä. Venäjälle myönnetyt kisat on tarkoitus järjestää Pietarissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle