Hovinen jättää KalPan - Iilahti kirittämään maalivahtiosastolle

LIIGA / Uutinen
Hovisen rooli jäi odotettua pienemmäksi kuluvalla kaudella.
Kuva © Saana Hakala
KalPan maalivahtiosastolle tulee muutoksia. Niko Hovisen sopimus on purettu ja hänen tilalleen kuopiolaisryhmään liittyy Jonathan Iilahti.

Niko Hovisen sopimus KalPan kanssa olisi ulottunut kevääseen 2019. 30-vuotiaan torjujan rooli joukkueessa jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi, joten seura ja pelaaja päätyivät yhteisymmärryksessä purkamaan sopimuksen. Hovinen esiintyi kuluvalla kaudella viidessä ottelussa, joissa hänen torjuntaprosenttinsa oli 88,1.

− Aloite sopimuksen purkamisesta tuli pelaajalta itseltään ja Niko on jäänyt meillä pienempään rooliin, kuin mikä hänen oma toiveensa ja tavoitteensa oli. Ratkaisuun päädyttiin lopulta yhdessä, kertoi KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman.

Hovisen lähtöä paikkaamaan kuopiolaisryhmään saapuu alkukauden pelaamatta ollut Jonathan Iilahti. Viime kauden 26-vuotias vahti aloitti Mestiksen Jokipojissa, josta siirtyi loppukaudeksi Sportin riveihin. Liigassa hän pelasi 16 ottelua torjuntaprosentilla 88,7. 

Vaasalaislähtöisellä Iilahdella on liigakokemusta myös Espoon Bluesista neljän ottelun verran kaudelta 2011-2012. Ikäkausimaajoukkueisiinkin aikanaan kuulunut torjuja on pelannut urallaan myös Ruotsin Allsvenskanissa sekä Division 1-sarjassa.

Iilahden sopimus KalPan kanssa on loppukauden mittainen ja siihen sisältyy myös optio ensi kaudesta.

− Jonathanilla on jo paljon kokemusta miesten peleistä, sekä Mestiksestä että Liigasta. Jonathan on erittäin hyvä kirittäjä Denikselle [Godla], Saksman totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle