Hokki hankki Mestis-kokemusta Vantaalta – Roope Niskanen Kajaaniin

MESTIS / Uutinen
Niskanen pelasi Kiekko-Vantaassa viisi viime kautta.
Hokki tiedotti lisäksi nostaneensa Mestis-joukkueen harjoitusrinkiin nuoret Eelis Räihän ja Visa Sirviön.

Kajaanin Hokki on hankkinut riveihinsä hyökkääjä Roope Niskasen. 26-vuotiaan Niskasen sopimus on yksivuotinen.

Niskanen siirtyy Hokkiin Kiekko-Vantaasta, jota hän on edustanut viisi viime kautta. Kaudet ovat olleet kuitenkin rikkonaisia, ja ottelumäärä lohipaidoissa jäi vain 94:ään. Mestis-tasolla Niskanen on pelannut lisäksi KeuPa HT:ssa sekä lyhyellä lainapestillä LeKissä. Viime kaudella Niskanen toimi vantaalaisten varakapteenina.

Hokin uusi päävalmentaja Pasi Räsänen kertoo Hokin tiedotteessa odottavansa Niskaselta kahden suunnan osaamista.

– Niskanen on hyvä joukkuepelaaja ja taustojen selvittelyn perusteella kaikki on hänellä hyvällä mallilla. – – Hänellä on hyvin kokemusta Mestiksestä, joten hän tietää, mitä sarja vaatii, Räsänen kommentoi tiedotteessa.

Hokki tiedotti lisäksi, että puolustaja Visa Sirviö ja hyökkääjä Eelis Räihä on nostettu Mestis-joukkueen harjoitusvahvuuteen. Sekä Sirviön että Räihän päätoiminen pelipaikka on alkavalla kaudella kuitenkin alle 20-vuotiaiden joukkueessa.

Sirviö pelasi viime kaudella pääasiassa Hokin alle 20-vuotiaiden Mestis-ryhmässä toimien joukkueen varakapteenina. Räihä puolestaan siirtyi Hokkiin täksi kaudeksi Kärppien alle 20-vuotiaiden akatemiajoukkueesta, joka niin ikään pelasi alle 20-vuotiaiden Mestistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle