Hokkarit naulaan lyönyt Vänttinen loikkaa Hermeksen penkin taakse

MESTIS / Uutinen
Vänttinen tekee uuden aluevaltauksen siirtymällä valmennustehtäviin.
Vastikään mittavan pelaajauransa päättänyt Tuomas Vänttinen aloittaa uuden uran siirtymällä Kokkolan Hermeksen valmennusryhmään. Kokkolalaisryhmän pelaajisto sai myös täytettä.

Tuomas Vänttinen siirtyy Hermeksen valmennusryhmään 1+1-vuotisella sopimuksella. 35-vuotias Vänttiselle uusi tehtävä tuli eteen nopeasti, sillä hän ilmoitti pelaajauransa päättymisestä vasta kuluvalla viikolla.

Savonlinnalaislähtöinen Vänttinen pelasi urallaan yli 700 Liigan runkosarja ja-pudotuspeliottelua. Hyökkääjän uran viimeiseksi seuraksi jäi unkarilainen Fehervar AV19. 

− Pelaajauran päättäminen oli tietenkin raskas asia, mutta kun Hermes tarjosi tällaista mahdollisuutta niin mietin että nyt on oikea aika ja olen erittäin tyytyväinen päätökseen. Nyt on hieno mahdollisuus päästä töihin kiinni ja ennenkaikkea pääsee hyvään oppiin kun saan seurata ja tehdä yhdessä asioita Tuunasen Jannen kanssa, Vänttinen kertoi.

− Isossa kuvassa odotan innolla työskentelyä Hermeksessä, sekä sitä että pääsen opastamaan nuoria pelaajia ja viemään heitä eteenpäin urallaan.

Hermeksen päävalmentaja Janne Tuunanen oli hyvin tyytyväinen saadessaan kokeeneen pelimiehen valmennusryhmäänsä.

− Erittäin hienoa että saatiin Tuomas tiimiin, odotankin jo innoissaan että päästäisiin jo hommiin. Hän on juuri sellainen luonteeltaan joka varmasti tukee omaa johtamista. Pitkän pelaajauran tuomalla kokemuksella Vänttinen auttaa kehittämään joukkueen pelaamista sekä pystyy auttamaan oman pelaajien kehityksessä. Hän tuo myös omalla energiallaan ja huumorillaan varmasti paljon koppiin kuin myös jäälle pitkän kauden aikana, Tuunanen summasi.

− Roolijaoksi valmennuksessa ollaan kaavailtu että Vänttinen hoitaisi erikoistilannepelaamista sekä esim aloitukset, joista hänellä on paljon kokemusta pelaajana. Itse tulen olemaan enemmän pakkien kanssa tulevalla kaudella, niin treeneissä kuin peleissä ja näin ollen Tuomas pääsee valmentamaan hyökkääjiä. Roolijako on mielestäni erittäin hyvä jossa kaikki koutsit pääsevät toimimaan omilla vahvuuksillaan.

Hermes hankki pelaajistoonsa myös vahvistusta, kun Heikki Harju ja Jerry Sammalisto siirtyvät kokkolalaisjoukkueeseen. Harjun sopimus on 1+1-vuotinen, Sammaliston kontrahti kattaa tulevan kauden.

22-vuotias Harju pelasi viime kaudella vahvan sesongin Sportin A-nuorissa tehtailemalla 49 otteluun tehot 21+37. 21-vuotias Sammalisto kiekkoili puolestaan Ässien A-nuorissa ja iski 36 ottelussa 29 tehopistettä. Hän sai vyölleen myös 19 liigaottelua porilaisryhmässä ja teki niissä tehot 2+2.

− Harju on monipuolinen laitahyökkääjä joka pelasi uran parhaan kauden viime vuonna myös tuloksellisesti. Harju tekee kentällä paljon hyviä pieniä asioita ja tekeekin kanssapelaajistaan aina parempia, Hermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkanen totesi.

− Sammalisto on rightin puolen keskushyökkääjä joka antaa paljon variaatioita 5-5 pelaamiseen sekä erikoistilanteisiin. Jerryllä on hyvä laukaus, jota valmennusjohto varmasti kehittää edelleen ja käyttää hyödyksi mm ylivoimapelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle