Hokin hyökkäys täydentyy HPK:n nuorisokaksikolla

MESTIS / Uutinen
Kolme viime kautta HPK:n U20-joukkueessa pelanneella Heinäsellä on ensi kaudella edessä ensimmäiset miesten pelit Mestiksessä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Hokki saa hyökkäykseensä kaksi uutta pelaajaa, kun Kasperi Heinänen ja Jiri Parviainen siirtyvät kajaanilaisseuraan.

Jiri Parviainen ja Kasperi Heinänen siirtyvät Hokkiin Hämeenlinnasta. Molemmat pelasivat viime kaudella HPK:n U20-joukkueessa.

Parviainen oli kesällä harjoittelemassa HPK:n liigajoukkueen mukana, mutta ei saanut lopulta paikkaa joukkueessa. Viime kaudella 20-vuotias hyökkääjä teki U20 SM-sarjassa 23 ottelussa tehot 8+15=23. 

− Kun paikka liigaringissä tulevaksi kaudeksi ei auennut, niin selvitin hänen taustansa. Jiri on valmis hyppäämään miesten peleihin ja sitä kautta kiinnostuimme hänestä. Hämeenlinnan suunnasta saimme hyvät suositukset hänestä. Hän on puhdas sentteri ja saamme hänestä keskikaistalle hyvän vahvistuksen, Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen kuvaili.

Forssalaislähtöinen Heinänen, 20, iski U20 SM-sarjassa puolestaan 27 ottelussa tehot 9+7=16. 

− Kasperi on vahva joukkuepelaaja, joka pystyy pelaamaan molempiin suuntiin. Hän on sellainen pelaaja, joka tarvitsee vielä yhden stepin, ehkä yhden tai kahden kauden ajan. Tavoite hänellä on päästä sitä kautta Liigaan. Hän on vielä vähän raakile, mutta Kasperi on erittäin hyvä harjoittelija ja tunnollinen kahden suunnan hyökkääjä. Hän sopii meidän sapluunaan hyvin, Räsänen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle