Hermes hankki Sveitsin nuorisomaajoukkuemaalivahdin, FPS kanadalaiskassarin

MESTIS / Uutinen
Topias Liljamo kuului ensimmäisten julkaistujen Hermes-sopimusten joukkoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Sekä Hermes että FPS ovat pestanneet ulkomaalaiset maalivahdit. Uusia pelaajahankintoja tekivät myös IPK ja Hokki.

Hermes julkaisi ensimmäiset ensi kauden pelaajasopimuksensa. Seuralla on kasassa sopimukset kahden maalivahdin ja viiden hyökkääjän kanssa.

Uutena maalivahtina Kokkolaan siirtyy Mathiue Croce. 20-vuotias sveitsiläinen on maansa U20-maajoukkueen pelaaja. Hermeksen toisena maalivahtina jatkaa kesken viime kauden junioreista edustukseen noussut Jesse Haukka.

Hyökkääjistä Eemeli Takala palaa tuttuun seuraan. Takala oli Hermeksen toiseksi paras pistemies kaudella 2021-22. Viime kauden Takala aloitti Imatralla, mutta siirtyi kesken kauden TUTOn riveihin.

Uusia pelaajia ovat myös Eero Klintrup, Akseli Ulvila ja Veikka Kärjä. Kärppien U20-joukkueessa pelannut Klintrup piipahti jo viime kaudella Kokkolassa, ja iski heti ensimmäisessä Mestis-pelissään tehot 1+1. Ulvila siirtyy Kokkolaan Ässien junioreista ja Kärjä FPS:sta.

Lisäksi Hermes on solminut jatkosopimuksen Topias Liljamon kanssa. 21-vuotias hyökkääjä löi itsensä viime kaudella läpi. Liljamo oli runkosarjassa kokkolalaisten viidenneksi tehokkain pistemies saldolla 15+24 ja naulasi vielä pudotuspeleissä viisi maalia lisää.

Forssaan kanadalaisvahti ECHL:stä

Myös FPS:n maalilla nähdään ensi kaudella ulkomaalaisvahvistus. Seura on solminut sopimuksen kanadalaisen Thomas Sigouinin kanssa.

23-vuotias Sigouin on pelannut juniorisarjojen jälkeen hyvin harvakseltaan. Viimeisen kahden kauden aikana maalivahti on pelannut peräti neljässä eri ECHL-seurassa, mutta päässyt niissä tositoimiin yhteensä vain kuudessa ottelussa.

Uutena pelaajana FPS-ryhmään liittyy myös Joonas Liimatainen. 20-vuotias puolustaja toimi viime kaudella Jukureiden U20-joukkueen kapteenina.

Pelaajaliikennettä Kainuun ja Pohjois-Savon välillä

Vahvan kauden Hokissa pelannut Mikko-Matti Paakkola siirtyy IPK:n miesvahvuuteen. 21-vuotias hyökkääjä on pelannut kasvattiseuransa Hokin paidassa 120 Mestis-ottelua neljän kauden aikana. Viime kaudella Paakkola oli joukkueensa toisiksi paras maalintekijä 15 osumallaan.

IPK on tehnyt lisäksi myös jatkosopimuksen Henri Knuutisen kanssa. Voimakas laitahyökkääjä keräsi viime kaudella 45 runkosarjaottelussaan tehot 12+15. Knuutinen on pelannut urallaan myös Liigaa KalPassa useamman kauden ajan.

Hokkiin siirtyy puolestaan puolustaja Joel Mykkänen KalPan junioreista. 20-vuotias Mykkänen pelasi viime kaudella myös kaksi ottelua Mestistä lainalla IPK:ssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle