Henrik Karlsson jatkaa Barysin maalilla – Joukkueelle tukku sopimuksia

KHL / Uutinen
Henrik Karlsson pelasi urallaan myös kaksi vuotta Helsingin Jokereissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ruotsissa syntynyt ja sittemmin Kazakstania maajoukkueessakin edustanut isokokoinen maalivahti Henrik Karlsson on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen KHL-joukkue Barys Nur-Sultanin kanssa. Joukkue teki lisäksi sopimukset kahden hyökkääjän ja yhden puolustajan kanssa.

Viime kaudella Barys Nur-Sultanin kakkosmaalivahdiksi jäänyt Henrik Karlsson jatkaa uraansa vielä ainakin yhden kauden ajan. Ruotsalaismaalivahti torjui menneellä kaudella 20 ottelua KHL:n runkosarjassa ja näistä voittoihin päättyi 12.

Karlssonin torjuntaprosentti oli 92,5, ja lähes kaksimetrinen maalivahti torjui menneellä kaudella kaksi nollapeliä.

Karlssonin lisäksi vuoden sopimuksen Barysiin teki kanadalaishyökkääjä Matt Frattin, joka edusti viime kaudella Ak Bars Kazania. 32-vuotias Toronto Maple Leafsin varaus kesältä 2007 palaa Barysiin vuoden tauon jälkeen.

Lähes satakiloinen laitahyökkääjä saapui AHL:stä Barysin riveihin kaudeksi 2017−18 ja vietti kaksi Kazakstanissa ennen siirtoaan viime kaudeksi Ak Barsin riveihin.

Uransa 150 KHL-ottelussa Frattin on iskenyt 36 maalia ja 96 tehopistettä. Edmontonista kotoisin olevalla hyökkääjällä on koossa myös 135 NHL-ottelua Leafsin, Columbus Blue Jacketsin ja Los Angeles Kingsin riveissä.

Ulkomaalaishankintojen lisäksi Barys teki kaksisuuntaiset ja kahden vuoden mittaiset sopimukset Kazakstanin omien maajoukkuepelaajien, hyökkääjä Nikita Mikhailisin ja Jegor Shalapovin, kanssa.

Mikhailis on ollut kahdella viime kaudella yksi joukkueensa parhaista maalintekijöistä. Pienikokoinen hyökkääjä iski kaudella 2018−19 17 maalia ja 35 tehopistettä. Viime kaudella Mikhailis iski jälleen 17 maalia, mutta keräsi vain 32 tehopistettä ollen joukkueensa sisäisen pistepörssin kolmas.

Shalapovista on kehittynyt KHL-tasolle laadukas peruspuolustaja. Viime kauden 57 peliä tuotti tehot 1+10 ja peliaikaa kertyi keskimäärin 14 minuuttia ottelua kohden.

Barysilla on uusien sopimusten myötä koossa ensi kaudeksi sopimukset 23 pelaajan kanssa. Näistä kaksi on maalivahteja.

» Lähetä palautetta toimitukselle