HPK:n tilikauden tappiot pysyivät kulukurin ansiosta maltillisina − "Tämä tulos luo pohjan yhtiön toiminnan tulevina vuosina"

LIIGA / Uutinen
Antti Toivasen mukaan HPK pysyy vakaavaraisena seurana vaikeista ajoista huolimatta.
Kuva © HPK
HPK:n menneen tilikauden tulos painui tappiolliseksi. Kauden aikana tehtyjen liikkeiden ansiosta tappion määrä pysyi kuitenkin vain kymmenissä tuhansissa

HPK Liiga Oy:n menneen tilikauden tulos oli negatiivinen. Liiketappiota tuli 81 734 euroa ja rahoituskulujen sekä muiden tuottojen jälkeen lopullinen kokonaistappio oli 84 396 euroa.

Seuran liikevaihto laski myös 2,65 miljoonalla eurolla ja oli lopulta 3 956 356 euroa. Hämeenlinnalaisseuran taseen loppusumma oli 2 616 509 euroa, josta omaa pääomaa oli 2 046 307 euroa ja vierasta pääomaa 570 202 euroa.

Liikevaihdon laskuun vaikutti merkitävästi koronan aiheuttamat rajoitukset, joiden vuoksi ottelutapahtumat jouduttiin järjestämään ilman yleisöä ja myös ravintolatoimintaa rajoitettiin. HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivasen mukaan seurassa tehty hyvä ennakointi, suunnitelmallisuus ja reagointi turvasivat toiminnan kauden aikana. Kauden aikana seurassa jouduttiin tekemään kulusäästöjä, kuten henkilöstökulujen leikkausta.

− Tämä tulos luo pohjan yhtiön toiminnan tulevina vuosina. Vaikka edessä on haasteita, HPK Liiga Oy:n kuuden toimintavuoden aikana luotu vahva talous on kivijalka, johon voimme luottaa jatkossa. Olemme vahva tekijä tulevaisuudessa Liiga-kartalla ja toimintaympäristössämme, Toivanen kommentoi.

HPK Liiga Oy nimesi myös yhtiökokouksessaan hallituksen alkavalle tilikaudelle. Hallitus pysyi muuttumattomana ja sen muodostavat jatkossakin Mika KoskinenJyrki Louhi, Mika Uutela,Tapio VekkaMatti Vihervuori, joka valittiin myös hallituksen puheenjohtajaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle