HPK:n maalivahti Emil Larmi myöntää, että päästi halvat maalit ja yritti peittää videotarkastusta hanskallaan

LIIGA / Uutinen
Emil Larmi ei ollut lauantaina parhaimmillaan.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Maalivahti vastaan maalivahti. Se on jokaisen jääkiekko-ottelun yksi ratkaisevimmista mittelöistä. Liigan neljännessä finaaliottelussa lauantaina tuon taiston voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Hän oli Kärppien Veini Vehviläinen, jonka virkaveli Emil Larmi puolestaan sortui päästämään verkkoonsa kaksi verrattain vaatimatonta laukausta.

– Molemmat maalit olisi pitänyt ottaa. Ja kolmaskin. Olisin voinut pelata senkin paremmin, Larmi totesi eilen ottelun jälkeen.

Kolmannessa takaiskussa tosin HPK:n kenttäpelaajat jättivät perämiehensä melkolailla tekemättömään paikkaan, sillä Kärpät pääsi ylivoimahyökkäykseen ja sommitteli siitä avoimen maalintekopaikan.

– Ehkä oli tänään vähän halpoja heidän maalinsa.

Kärppien Vehviläinen voitti Liigan runkosarjan torjuntaprosenttikuninkuuden 93,27-prosenttisella onnistumisella. Larmin prosentti oli 90,91. Pudotuspeleissäkin Vehviläinen on torjunut kohtaamansa laukaukset selkeästi taajemmin. Hänen torjuntaprosenttinsa on 14 ottelusta 93,59, Larmin 15 ottelusa 92,55. Finaaleissa Larmi on kahmaissut yhden nollapelin ja ylsi myös toisessa osaottelussa huippusuoritukseen – prosentti 95,83. Vehviläisen prosentit ovat jääneet korkeintaan hänen runkosarjakeskiarvonsa tasolle ja hän on päästänyt finaaleissa kaksi maalia vastinpariaan enemmän.

Larmi ei kuitenkaan syty maalivahti vastaan maalivahti -asetelmasta.

– Me pelaamme joukkue vastaan joukkue. Totta kai minun pitää parantaa – koko joukkueen pitää.

Neljännen finaaliottelun kulmionaatiopisteeksi voi nähdä toisen erän videotarkastustilanteen, joka päättyi Kärppien tuuletuksiin. Oululaisten Jasper Lindsten laukoi kiekon pienestä kulmasta maalille, jossa se päätyi Larmin kautta maaliviivan yli. Samassa yhteydessä Larmi asetti räpylähanskansa maalin takapuolelle maaliverkon päälle. Taiston tauottua hän myönsi, että kyse oli yrityksestä peittää videotuomarin näkyvyys.

– Ehkä vähän saatoin yrittää peittää.

Videotuomarin näköyhteys kiekkoon on olennaista siksi, että jotta voidaan hyväksyä maali, tuomariston tulee sääntöjen mukaan kyetä videokuvan perusteella todistamaan kiekon käyneen maalissa.

– Kyllä minä tiesin, että maalissa kävi. Toivoin vain parasta, että hylkäisivät, Larmi myönsi.

Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn kertoi lauantai-iltana nähneensä tallenteen, jolla kiekko näkyy selkeästi maalissa. HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen puolestaan keskusteli tappion jälkeen aiheesta ottelutapahtuman esimiehen kanssa.

Kärpät voitti lauantaisen ottelun 2–4 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 2–2. Mittelöt jatkuvat maanantaina Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle