HPK:n liigajoukkueessa koronatartunta − seuran yhteislukema nousi yhdeksään

LIIGA / Uutinen
HPK:n U20-joukkueessa havaittiin neljä uutta tartuntaa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK tiedotti lauantaina, että sen liigajoukkueessa on yksi ja U20-joukkueessa neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartunnan saanut liigajoukkueen edustaja ei ollut mukana Lappeenrannassa pelatussa harjoitusottelussa.

HPK:n liigajoukkueessa on havaittu tähän mennessä yksi koronatartunta ja U20-joukkueessa kahdeksan tartuntaa, joista neljästä tiedotettiin lauantaina.

Ensin hämeenlinnalaisseura tiedotti perjantaina kahdesta positiivisesta testituloksesta, mutta myöhemmin iltapäivällä tartuntoja vahvistui neljä lisää. HPK tähdensi, että joukkueella tarkoitetaan pelaajien lisäksi toimihenkilöitä.

Liigajoukkueessa ollut positiivisen testituloksen saanut henkilö ei ollut HPK:n tiedotteen mukaan Lappeenrannassa, jossa joukkue pelasi harjoitusottelun 9. syyskuuta. Hämeenlinnalaisten liigajoukkue on tällä hetkellä karanteenissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.

Lue myös