Pitkään maalittomana jatkuneessa, tasaisessa mittelössä HPK otti kuskin paikan ennen kuin päätöserä alkoi. Hämeenlinnalaiset onnistuivat pitämään johtoasemastaan kiinni Kuortanetta vastaan ja vei ottelun numeroin 1−0. Samalla koko välieräsarja päättyi HPK:n eduksi voitoin 4−1.
Kuortane lähti otteluun selkä seinää vasten sisukkaana, ja joukkue laukoikin avauserässä kohti Anni Keisalan vartioimaa maalia hanakasti. Vieraat saivat muutamia pidempiä pyörityksiä, mutta lukemat valotaululla pysyivät muuttumattomina.
Toisessa erässä myös Kuortaneen Kerttu Kuja-Halkola pääsi esittelemään kykyjään HPK:n kasvaneen hyökkäysuhkan myötä. Hämeenlinnalaisten tähtikaarti vyörytti peliä vieraiden maalille kerta toisensa jälkeen, ja lopulta juuri ennen erätaukoa Jutta Stoltenberg sivalsi kiekon vastustajan maalin alakulmaan.
Varsin siistissä ottelussa kumpikin joukkue istui kahden ensimmäisen erän aikana vain yhden kaksiminuuttisen, kun avauserässä juuri Stoltenberg kärsi kampitusjäähyn ja toisen kaksikymppisen aikana Kuortaneen Hannele Tarkiainen istui estämisestä.
Keisala piti nollapelistään kiinni loppusummerin sointiin asti, vaikka Kuortane vimmatusti tasoitusta hakikin aikalisän ja maalivahdin pois vetämisen hyödyntäen. Näin HPK kohtaa finaaleissa Kiekko-Espoon ja Kuortane emännöi tulevassa pronssiottelussa Ilvestä.