HPK julkaisi uusia sopimuksia – Juuso Hietanen palaa Kerhoon 15 vuoden tauon jälkeen

LIIGA / Uutinen
Juuso Hietanen palaa pitkältä kierrokseltaan Hämeenlinnaan.
HPK julkaisi perjantaina viisi uutta pelaajahankintaa. Juuso Hietasen lisäksi Kerhoon siirtyvät Sami Rajaniemi, Matti Järvinen, Rony Ahonen ja Miro Karjalainen.

HPK ilmoitti perjantaina tehneensä 2+1-vuotisen sopimuksen oman kasvattinsa Juuso Hietasen kanssa. 36-vuotias puolustaja pelasi Kerhossa uransa ensimmäiset kaudet ja voitti Suomen mestaruuden keväällä 2006. Seuraavat 15 kautta vierähtivät Ruotsin, Venäjän ja Sveitsin pääsarjoissa. Hietanen on edustanut Suomea olympialaisissa kolmesti ja MM-kisoissa seitsemän kertaa kirkkaimpana saavutuksenaan helmikuinen olympiakulta.

– En ole koskaan miettinyt Suomessa muita joukkueita kuin Kerhoa, nyt oli hyvä hetki palata. Vuosia olen pakannut kesän lopussa ja pistänyt uuden kodin pystyyn ulkomailla. Nyt on hienoa perheenkin kannalta asua omassa kotikaupungissa, Hietanen kertoo HPK:n tiedotteessa.

Oranssipaitaan pukeutuu ensi kaudella myös yli 300 Liiga-ottelua JYPissä, Kärpissä, Pelicansissa ja Jukureissa torjunut Sami Rajaniemi, joka siirtyy Hämeenlinnaan SHL:n Timrå IK:sta. 29-vuotiaan maalivahdin sopimus on kaksivuotinen.

Hyökkäystä vahvistamaan hankittiin useita Liiga-seuroja 450 runkosarjaottelun verran edustanut Matti Järvinen. Perjantaina julkistettu sopimus pitää viime kaudella KalPaa edustaneen 32-vuotiaan keskushyökkääjän HPK:ssa tulevan kauden ajan.

Hietasen lisäksi puolustusta vahvistavat HIFK:sta siirtyvät Rony Ahonen ja Miro Karjalainen. Lähemmäs 500 runkosarjaottelua Liigassa pelannut 35-vuotias Ahonen ja jo aiemmin HPK:ta kolme kautta edustanut 25-vuotias Karjalainen tekivät molemmat kaksivuotiset sopimukset.

Muualta tulleiden vahvistuksien lisäksi HPK ilmoitti tehneensä kolmivuotisen juniorisopimuksen 16-vuotiaan Roope Vesterisen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle