HIFK:n Julia Liikala tehoili KalPan kumoon huippuottelussa, Kiekko-Espoolle ohipeli Tampereella − "Oloni oli tänään raikas ja vapautunut heti alusta"

Naisten Liiga / Uutinen
Julia Liikala oli mukana kaikissa HIFK:n maaleissa KalPaa vastaan.
Voitollaan HIFK nousi tasapisteisiin KalPan kanssa ja siirsi ratkaisun runkosarjan ykköstilasta sunnuntain päätöskierrokselle. Huippuhyökkääjä Julia Liikala heilutti tahtipuikkoa Kuopion ottelussa. Kiia Lahtinen pelasi helsinkiläisten tolppien välissä nollapelin.

Lauantain ottelukierros käynnisti Naisten Liigan runkosarjan päätösviikonlopun. Kuopiossa pelissä oli sarjataulukon kärkipaikka. Muilla paikkakunnilla jännitettiin vielä lopullisten sarjasijoitusten perään, vaikka pudotuspeleihin jatkavat joukkueet olivatkin jo tiedossa.

KalPa−HIFK 0−3

Huippuottelu käynnistyi juuri niin tasaisena kuin arvata saattoi. HIFK istui avauserässä useammin jäähypenkillä, mutta vierailija iski myös kamppailun avausmaalin. Julia Liikala onnistui ohittamaan Tiina Ranteen 12 minuutin pelin jälkeen. Lisämaaleja saatiin odottaa pitkälle toiseen erään. HIFK osui jälleen, kun ranskalaishyökkääjä Clara Rozier upotti kiekon verkkoon.

Rozierin osuman lisäksi toinen erä ei tarjonnut muita tilastomerkintöjä, vaan kolmannelle kaksikymppiselle lähdettiin HIFK:n kahden maalin etulyöntiasemassa. Päätösminuutit eivät olleet kuopiolaisille suotuisia, vaan joukkue sortui jäähyilyyn. Muun muassa tuore vahvistus Sarah Knee pääsi tutustumaan Niiralan jäähallin rangaistusaitioihin.

Kiia Lahtinen pelasi HIFK:n maalilla vakuuttavasti ja Liikala painoi pelin toisen osumansa vielä ennen täyttä aikaa ja summerin pärähdystä. Liikala myös syötti yhden helsinkiläisten kihauksista.

Kiia Lahtinen torjui HIFK:n maalilla nappiottelun.

KalPa ei saanut lopulta maalitiliään avattua, vaan HIFK haki Kuopiosta täyden pistepotin. Tšekkitaituri Michaela Pejzlová syötti ottelun kaikki täysosumat. 2+1 mättäneen Liikalan vanavedessä.

− Olimme tänään ottelun päällä suurimman osan pelistä ja pelasimme tarkkaan omissa. Kiia oli viimeisenä lukkona silloin, kun puolustuksemme vähän rakoili.

− Oloni oli tänään raikas ja vapautunut heti alusta. Ensimmäisessä maalissani Karoliina (Rantamäki) pisti hienosti kiekon maalille ja toisessa meillä oli Pejzlován kanssa sovittu aloituskuvio, josta osuma syntyi. Pääsin molemmissa iskemään kiekon käytännössä vapaasti verkkoon, Liikala hehkutti.

Tämä merkitsi sitä, että Naisten Liigan runkosarjan kärkipaikka ratkeaa vasta sunnuntain päätöskierroksella. Tasapisteissä nyt olevat KalPa ja HIFK kohtaavat tuolloin Ilveksen ja Kuortaneen. KalPa emännöi tamperelaisia kotihallissaan ja HIFK matkustaa vieraskaukaloon.

− Huomenna on hieno mahdollisuus runkosarjan voittoon. Tietysti voitto ja jossain määrin maalierokin ratkaisevat. Meillä ei ole pakkovoiton tyylistä stressiä, Liikala paalutti.

Ilves−Kiekko-Espoo 7−1

Kotijoukkue pääsi kamppailuun äänekkään rumpuryhmän kannustuksen saattelemana. Vaikka Kiekko-Espoo paineistikin ensiminuutit kovaa, pääsi Ilves johtoon. Puolustaja Elli Suorannan lähettämä kuti pomppi ohi maalivahti Minja Drufvan. Ensimmäisen erän rytmiä sotki pelikellon kanssa tapahtunut härdelli. Kenttätapahtumat olivat pysähdyksissä pitkän tovin.

Tupsukorvia tämä ei kuitenkaan häirinnyt, vaan Noora Mylläri yllätti Drufvan pienestä etukulmasta 2−0-maalin arvoisesti. Ilves sai toisesta maalistaan itseluottamusta, kun taas vieraiden selkäranka alkoi raksahdella. Anniina Kaitala täräytti taululle 3−0. Espoolaiset sortuivat jäähyilyyn ja emännät hoitivat tehoilun. Kaitala ja Suoranta napauttivat pikkumustan vielä ohi Drufvan ennen avauserän päättymistä.

Anniina Kaitala rokotti vastustajia avauserässä.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Toiseen erään Kiekko-Espoo tuli hurjalla vimmalla ja Juuli Kivimäki sai ollakin hereillä kotijoukkueen veräjällä. Ilves iski lukemiksi jo 7−0 ennen kuin Drufva teki työpisteellään tilaa Tiia Pajariselle.

Tupsukorvien tehopelaajina häärivät 3+2 hurjastellut Kaitala, neljän syöttöpisteen Johanna Siira sekä 2+1 summannut Suoranta. Loppujen lopuksi Kivimäki ei kuitenkaan saanut juhlia nollapeliä, sillä Emmi Rakkolainen ohjasi Tea Villilän lähettämän viivakiiekon pömpeliin. Lopputulokseen sillä ei kuitenkaan enää ollut vaikutusta.

− Päätimme, että haluamme kaksi kovaa peliä ennen pudotuspelejä. Lähdimme hakemaan voittoa. KIekko-Espoo on tosi kova joukkue ja vielä huomennakin saamme kovan matsin (KalPaa vastaan), Kaitala sanaili.

Kiekko-Espoon puolella tunnelma oli tietysti tuloksen mukainen. Puolustaja myönsi todeksi sen, miltä tekeminen kaukalossa hieman näyttikin.

Tea Villilän viivakuti tuotti hänelle syöttöpisteen.
Kuva © Timo Savela

− Kai sitä voi olla rehellinen, että tämä oli vähän ohipeli. Syitä on varmaan monia, mutta korvien välissä olevat asiat ovat yksi. Olemme puhuneet siitä, että kolmas sija on varma. Luulisi, että silloin on paineeton tila pelata, mutta tänään kaveri oli tuon verran parempi ja ansaitsi voittonsa, Villilä puhalsi.

Kokenut peluri Villilä tuumi, että joukkue aikoo ottaa opikseen ja suuntasi katseensa jo sunnuntain mittelöön.

Siinä, missä espoolaisleirissä myönnettiin ohipeli, ei Ilveksen puolella ajateltu asiaa sen kummemmin. Hallitseva mestari tuntui laadukkaalta vastukselta.

− Heilläkin oli hyviä paikkoja, mutta Juuli oli tosi hyvä meidän maalilla! Oman kenttäni kanssa olemme sopineet, että minulle ei syötetä, sillä vedän aina ohi. Tänään onneksi kannatti syöttää, Kaitala naurahti.

− Jatkamme huomenna samaa, hyvää fiilistä ja lähdemme kairaamaan voittoa. Kova peli tulee varmasti Kuopiossakin.

Lukko−Kuortane 2−8

Vierasjoukkue näytti heti kättelyssä tarvitsevansa kolmea pistettä pudotuspelipaikkataistelussa. Sofianna Sundelin ja Raili Mustonen onnistuivat upottamaan kiekon ohi Lukko-veskari Johannan Niemen avauskympin aikana. Kapteeni Maija Koski kavensi lukemia, mutta Nella Korpela löi vieraiden kolmannen osuman hetkeä myöhemmin.

Peppi Virtanen jatkoi Kuortaneen maalintekoa toisen erän alussa. Sara Hyytiä piti alivoimamaalillaan kuitenkin myös kotijoukkueen tuloksellisesti mukana kamppailussa. Kuitenkin, kuten ottelun trendiin näytti kuuluvan iski Kuortane jälleen kuittauksen. Asialla oli toisen kaappinsa täräyttänyt Sundelin.

Sofianna Sundelin iski Kuortaneelle tärkeitä maaleja.

Sundelinin tavoin myös Mustonen sai kaksi maalia täyteen, kun vierasryhmä siirtyi 6−2 edelle. Seitsemäs ja kahdeksaskin osuma syntyivät toisen erän puitteissa, kun Nea Tervonen osui muutaman minuutin välein Lukko-maaliin.

Kuortane on lauantain tulosten myötä varmasti runkosarjan kuudes ja pelaa puolivälierissä Kiekko-Espoota vastaan.

HPK−Kärpät 3−2

Saimi Lehto vei HPK:n johtoon jo ensimmäisellä peliminuutilla. Hämeenlinnalaiset mielivät ottaa täyden pistepotin Kärpistä, sillä siten joukkue varmistaisi runkosarjan neljänenn sijansa ja kotiedun puolivälieriin. Kärpät jaksoi haastaa kotijoukkuetta ja Noora Räty olikin pelin alussa Kati Asikaista työllistetympi maalivahti.

Seuraavaksi oli molempien joukkueiden vuoro jäähyillä. Kesken rangaistussuman Emma Ekoluoma karautti tasoittamaan lukemat. Nella Aarniovuori kuitenki vei emännät jälleen johtoon tovi myöhemmin. HPK:n Jade Mäkivaara sai kolmannen erän alussa 2+10 minuutin rangaistuksen pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta. Vaikka erikoistilanne ei maaleja tuonutkaan, iski Jasmin Hulanmäki Kärpille arvokkaan tasoituksen erän alussa.

HPK painoi kuitenkin vinhemmin kamppailun päätöshetket ja sai palkintonsa. Hetki aiemmin kampituskakkosen istunut Lucia Záborská pamautti voittomaalin emäntäjoukkueelle. Näin hämeenlinnalaiset ovat varmasti sarjanelosia ja saavat kotiedun puolivälierämittelöön Ilvestä vastaan.

Lucia Záborská teki HPK:n voitto-osuman.

TPS−RoKi 7−0

Tyttöleijonissa tammikuussa säkenöinyt ja vastikään 18 vuotta täyttänyt TPS:n Pauliina Salonen osoitti pystyvänsä maalintekoon täysi-ikäisenäkin. Limppu löysi tiensä ohi Janika Järvikarin kuuden minuutin kohdalla. Kotijoukkueen kiivas tahti jatkui, kun Salonen paukutti pelin toisen maalinsa. Tea Koljonen TPS-veräjällä sai olla kaksi ensimmäistä erää melko toimettomana, kun taas Järvikarille hommia kertyi.

Perjantaina 18 vuotta täyttänyt Pauliina Salonen juhli hattutemppua.
Kuva © Timo Savela

Uche Udeh ja Aliisa Yli-Kauppila veivät turkulaiset toisessa erässä jo 4−0-johtoon ja pelin tulos alkoi olla selvä. TPS tiesi jo ennen viikonloppua olevansa sarjaseiska ja RoKi jäävänsä ulos pudotuspeleistä. Iiris Falck lisäsi TPS:n johtoa entisestään.

Lopulta rovaniemeläisvieras ei saanut maaleja aikaiseksi, vaan turkulaiset marssivat vakuuttavaan voittoon. Salonen täydensi vielä hattutemppunsa viimeisten minuuttien aikana ja Raphaelle Grenier viimeisteli loppulukemat. Koljonen torjui nollapelinsä eteen 14 kertaa.

Naisten Liigan runkosarjan viimeinen kierros pelataan huomenna sunnuntaina. Muut sarjasijoitukset ovat jo lauantain myötä selvillä, paitsi KalPan ja HIFK:n taisto piikkipaikasta on yhä kesken.

» Lähetä palautetta toimitukselle