HIFK:n Aino Lehikoisesta tuli debyytissään ensimmäinen vuonna 2009 syntynyt naisten liigamaalintekijä − "Menin kiekon mukana verkon perukoille"

Naisten Liiga / Uutinen
Lehikoisella (vasemmalla) on kokemusta HIFK:n akatemiajoukkueesta.
Kuva © Timo Savela
HIFK:n naisten liigadebytantti Aino Lehikoinen, 14, onnistui heti ensimmäisessä ottelussaan pääsarjatasolla. Stadin Gimmat rökittivät RoKin vieraskentällä.

HIFK:n 14-vuotias naisten liigadebytantti Aino Lehikoinen vei joukkueensa RoKia vastaan 7−0-johtoon Rovaniemellä pelatussa kamppailussa. Lopulta ottelu päättyi helsinkiläisille 12−0.

Osuma teki 2009 syntyneestä hyökkääjästä ensimmäisen tuona vuonna maailmaan saapuneen pelaajan, joka on tehnyt maalin Naisten Liigassa.

Itse osuma oli osoitus siitä, että oikeassa paikassa oikeaan aikaan ollessa voi tapahtua hyviä asioita.

− Sain kiekon maalille ja lopulta menin kiekon mukana verkon perukoille. Fiilis oli vähän yllättynyt, mutta tietenkin hyvä, Lehikoinen kertasi Jatkoajalle.

Lehikoinen pelasi lauantaina kolmosketjun roolissaan 12 minuuttia ja 28 sekuntia. Vaihtoja hänelle tilastoitiin 16 ja laukauksia yhteensä kuusi.

Nuori peluri oli tyytyväinen siihen, että HIFK pystyi pelaamaan läpi kamppailun omalla tasollaan, eikä joukkue heittäytynyt ylimieliseksi, vaikka ottelun tulos ratkesi varhaisessa vaiheessa.

HIFK ja Lehikoinen ovat seuraavan kerran askissa sunnuntaina, kun Stadin Gimmat matkaavat Ouluun Kärppien vieraaksi.

− - Hyvällä fiiliksellä kohti huomista. Toivottavasti pystymme jatkamaan samanlaista hyvää peliä, Lehikoinen sanaili.

2007 syntyneitä maalintekijöitä Naisten Liigassa on jo useampikin kuin yksi. 2008 syntyneistä viime kaudella maalinteossa onnistui silloin Lukkoa ja tällä kaudella Kuortanetta edustava Senja Siivonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle