HIFK rellesti jälleen hurjat lukemat taululle, HPK toisti kovan temppunsa kaatamalla sarjakärjen − "Alkuun KalPa tuli tosi lujaa päälle ja olimme vähän nukuksissa"

Naisten Liiga / Uutinen
Salla Sivula torjui KalPan kumoon.
Naisten Liigan sunnuntaikierroksella HPK jatkoi loisto-otteitaan kukistamalla KalPan jo toistamiseen tällä kaudella. TPS:n ja Ilveksen välillä osat vaihtuivat, mutta Lukko piti pintansa tuplapeliviikonlopussa. HIFK murskasi jälleen vastustajansa.

Naisten Liigan tauoltapaluuviikonlopun täydensi tiivis sunnuntaikierros. Kaikki kymmenen joukkuetta olivat askissa eri puolilla Suomea. Rovaniemellä peränpitäjät RoKi ja Lukko kalistelivat jälleen tasapäisesti. TPS otti revanssin Ilveksestä. HIFK jatkoi tylyjä otteitaan Kuortaneen kustannuksella.

Kärpät−Kiekko-Espoo 1−5

Ottelun alku oli espoolaisten rynnistystä, eikä Kärpät pystynyt kuin muutamien vastahyökkästen avulla lähdettyä pois omista. Reetta Valkjärvi napautti b-pisteiden välistä Kiekko-Espoon ansaittuun johtoon. Kati Asikainen venyi kärppämaalilla lukuisiin hyviin torjuntoihin.

Kärpät ei kuitenkaan päästänyt vieraitaan karkuun, vaan vielä ennen avauserän päättymistä Jasmin Hulanmäki tasoitti puntit. Toinen erä ei kuitenkaan ehtinyt kauan vanheta, kun Lisette Täks ohjasi Tea Villilän viivakudin kotijoukkueen rysään. 3−1-maali syntyi pitkän videotarkistuksen saattelemana. Roosa Vuosalmi sai osuman nimiinsä.

Kiekko-Espoon toinen maali oli juuri nähnyt päivänvalon.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Liekö päätuomari Johanna Tauriaisen suorittaman tarkistuksen lopputulema nitkauttanut Kärppien selkärankaa, sillä Julia Zielińskan viivaveto yllätti Asikaisen neljännen kerran liki välittömästi Vuosalmen kihauksen jälkeen. Julia Schalin painoi vielä espoolaisten viidennen maalin ennen toisen erän päättymistä.

Lisämaaleja ei enää nähty, joten Kiekko-Espoo otti Oulusta täyden pistepotin mukaansa.

RoKi−Lukko 2−3 vl.

Tasainen kaksikko otti toisistaan mittaa viikonlopun aikana nyt toista kertaa. Kumpaakin kohtaamista emännöinyt RoKi meni sunnuntain mittelössä edelle, kun Jemina Lepola venytti maaliverkkoa Johanna Niemen selän takana. Tasaisen avauserän numerot tasasi Roosa-Maria Kangasniemi Lukon ylivoiman aikana.

Toisessa erässä Emma Lappalainen vei RoKin jälleen johtoon. Erässä nähtiin myös ikävännäköinen tilanne, kun kotijoukkueen kippari Eveliina Ollila loukkasi itseään maalilleajotilanteessa. Lukon Hanna Brofelt sai rytäkän seurauksena 2+10 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Kun Carolina Grönroos tasoitti pelin kolmannen erän alussa alkoi selvitä, että kamppailusta muodostuisi loppuun asti yhtä jännittävä kuin lauantain ottelustakin. Peli eteni aina voittomaalikilpailuun asti, jossa edettiin aina kuudenteen laukojapariin. Siinä Lukon kapteeni Maija Koski ratkaisi kaksi pistettä vieraille.

Kapteeni Maija Koski ratkaisi pelin Lukolle.
Kuva © Timo Savela

KalPa−HPK 1−3

Avauserä oli hienokseltaan kotijoukkueen hallintaa ja HPK:n Salla Sivula olikin maalivahdeistta enemmän työllistettynä. Maalinteon aloitti kuitenkin hämeenlinnalaisvierailija, kun ennen taukoa kovassa vireessä ollut Kiti Seikkula iski alivoimaosuman.

Sarjakärjen tuska syveni entisestään, kun entinen pikaluistelija Karolína Erbanová säntäsi läpiajoon ja ohitti Aino Laitisen 2−0-maalin arvoisesti. KalPa lisäsi kierroksia koneeseen ottelun edetessä, mutta HPK pystyi sitkeästi haastamaan ylivoimaisesti Naisten Liigaa dominoineen kuopiolaisryhmän. Alisa Makkonen toi KalPan kuitenkin maalin päähän.

Kiti Seikkula jatkoi hyviä otteitaan tehoin 1+1.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto

KalPan loppukiri ei kuitenkaan tuottanut riittävää tulosta, vaan Júlia Matejková naulasi pelin lopullisesti HPK:lle reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan umpeutumista. HPK-maalilla Sivula torjui 29 kertaa ja oli yksi voiton takuupelaajista.

− Alkuun KalPa tuli tosi lujaa päälle ja olimme vähän nukuksissa. Kun peli lähti rullaamaan, niin saimme siitä paremmin kiinni. Teimme tarvittavat maalit ja puolustimme hyvin. Omakin peli lähti hyvin liikkeelle, kun vetoja tuli tasaiseen tahtiin. Sain vireen päälle ja se pysyi alusta loppuun asti, Sivula virkkoi.

HPK voitti KalPan tällä kaudella jo toistamiseen. Muut joukkueet eivät ole onnistuneet kuopiolaisia kellistämään.

− Olemme toteuttaneet omaa suunnitelmaamme hyvin emmekä aliarvioi ketään. Olemme haastaneet KalPaa ja pyrkineet rikkomaan heidän vahvuuksiaan, jotka tiedämme, voittoisa maalivahti totesi.

TPS−Ilves 5−2

Kaksikon viikonlopun toisen kohtaamisen alku ei ollu mitään ilotulitusta, vaan maalivahdit joutuivat koppailemaan vain muutamia kiekkoja. Ilves siirtyi johtoon lauantaina pitkän loukkaantumisen jäljiltä pelikentille palanneen Linnea Melotindoksen osumalla, mutta TPS tuli tasoihin muutama minuutti myöhemmin Emmi Mourujärven maalilla.

TPS pinnisti toisen erän alkumetreillä edelle Emma-Lotta Laamasen ohitettua tupsukorvien maalivahti Melisa Mörösen. Lisämaaleja ei tarvinnut kauan odotella, sillä Noora Mylläri toi Ilveksen tasoihin ja Uche Udeh vei kotijoukkueen uudestaan johtoon vain muutaman minuutin sisällä.

Uche Udeh iski TPS:n voittomaaliksi jääneen osuman.
Kuva © Timo Savela

Hieman ennen kamppailun puolta väliä Ilves vaihtoi maalivahtia. Mörönen teki tilaa Neea Pohjamolle. Pohjamo ei pystnyt kovinkaan kauaa pitämään maaliaan puhtaana, vaan Emmi Metsä-Tokila iski ylivoimalla turkulaiset kahden maalin karkumatkalle. Kolamnnen erän alussa Pauliina Salonen iski alivoimalla kotijoukkueelle maalin lisää.

Ilves yritti loppuun asti päästä peliin mukaan, mutta Suvi Saarinen kesti vieraiden yritykset ja toi joukkueelleen voiton 27 torjunnallaan.

Kuortane−HIFK 0−6

Lauantaina Kärpät 10−1 murskannut HIFK ratkaisi kamppailun Kuortanetta vastaan jo ensimmäisessä erässä, kun se iski Venla Variksen selän taakse viisi osumaa. Varis oli kokoonpanotietojen mukaan kotijoukkueen ainut maalivahti sunnuntain ottelussa. Veera Huotari kunnostautui avauserässä tehoiluun ja mätti 2+1=3 pistettä tiskiin.

Veera Huotari oli pelipäällä.

Toisessa erässä helsinkiläisten tahti rauhoittui ja Julia Liikala vastasi 20 minuuttisen ainoasta osumasta. Variksen torjuntamääräkin puolittui ensierän 14:sta seitsemään. Kahden erän jälkeen HIFK-vahti Kiia Lahtisella oli yhteensä seitsemän koppia.

Päätöserä ei enää ihmeitä tarjonnut, vaan kumpikin joukkue näytti haluavan pelin pakettiin mahdollisimman sukkelasti. Torjuntoja kuitenkin kertyi molemmille veskareille yli kymmenen. HIFK:n Lahtinen tarvitsi nollapeliinsä yhteensä 17 torjuntaa ja Varis venyi 33 kertaa kiekon tielle.

− Oli meiltä hyvä lähtö peliin. Vaikka istuimme aamun bussissa, niin saimme jalat liikkeelle ja lähdimme parantamaan eilisestä. Saimme sitä, mitä lähdimme hakemaankin. Tauon jälkeen olemme halunneet lähteä kehittämään omaa juttuamme ja yhteistä peliä sekä ennen kaikkea pitämään hauskaa, Huotari ruoti matsin jälkeen.

Huotari oli ennen sunnuntain Kuortane-ottelua tehnyt Naisten Liiga -urallaan 1+2=3 pistettä. Hän pelasi pitkään Kärppien akatemiassa ennen kuin tuli pääkaupunkiseudulle.

− Tuntuuhan se hyvältä, kun pitkään on treenannut ja tehnyt töitä arjessa, että se näkyykin jossain. Nostattaahan se itseluottamusta, kolmen pisteen HIFK-hyökkääjä virkkoi.

Naisten Liiga jatkuu ensi lauantaina, kun jälleen kaikki joukkueet ovat tositoimissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle