HIFK päihitti TPS:n Naisten Liigassa, Kiekko-Espoo voitti trillerissä Kuortaneen − "Tällä kaudella minulla on ollut vaikeaa, mutta olen tulossa takaisin"

Naisten Liiga / Uutinen
Julia Zielińska oli Kiekko-Espoon avainpelaajia lauantain voittopelissä.
HIFK:n ja Kiekko-Espoon lisäksi voittoihin ylsivät Noora Rädyn johdolla kovavireinen HPK sekä Kärpät. Sarjakärki KalPa paransi peliään läpi ottelun ja napsi lopulta ottelusta RoKia vastaan kolme pistettä.

Naisten Liigan runkosarjan kolmanneksi viimeisen peliviikonlopun lauantaikierroksella kovaviereiset joukkueet eivät antaneet yllättää itseään, vaan altavastaajat joutuivat pyristelyistä huolimatta tyytymään tähteisiin.

TPS−HIFK 1−5

Ottelu ei ehtinyt kauan vanhentua ennen kuin kokenut HIFK-hyökkääjä Karoliina Rantamäki siirsi vieraat johtoon. Vieraat hallitsivat kamppailussa enemmän kiekkoa, mutta TPS pystyi iskemään välillä vastahyökkäyksiä ketterästi. Pelin luisteluvaade oli kova. Johanna Kemppaisen lurittama 2−0-osuma antoi HIFK:lle hengitystilaa.

Johanna Kemppaisen osuma jäi ottelun voittomaaliksi.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Pisteiden kohtalo alkoi ratketa viimeistään toisessa erässä, kun tärkeän seuraavan maalin iski nimenomaan vierailija HIFK. Maajoukkuehyökkääjä Julia Liikala venytti verkkoja Mila Hounin selän takana. Toinen naisleijona Emilia Vesa lisäsi HIFK:n johdon 4−0:aan.

HIFK vei lopulta voiton melko vakuuttavalla esityksellä. Kiia Lahtinen torjui 16 kiekkoa ja Houni toisessa päässä 35 kutia. Moona Keskisarja rikkoi kotijoukkueen kuparisen kolmannen erän loppupuolella, mutta Satu-Maaria Vihervuori osui puolestaan vielä kerran helsinkiläisille.

KalPa−RoKi 5−0

KalPa joutui lähtemään otteluun ilman pistepörssin kärkinimi Elisa Holopaista ja yhä sivussa olevaa ykkösmaalivahtiaan Tiina Rannetta. Kotijoukkueen ottelun alku olikin hieman yskähtelevä ja sen vähätkin maalipaikat pysähtyivät RoKi-vahti Janika Järvikariin. KalPa kuitenkin hallitsi kenttätapahtumia. Lopulta kuitenkin Johanna Juutilainen ohjasi upeasti emännät johtoon.

− Jäin katselemaan omaa kaaliperhostani, että lentääkö se edes maalille asti. Onneksi Jossu sen sitten tiputti maaliin. Se oli hänen taitavuuttaan ja pesäpallotaustalla oli varmasti jotain osuutta, analysoi kiekon siniviivalta maalille lähettänyt ja syöttöpisteen Juutilaisen osumaan saalistanut Jenna Kaila.

Toisessa erässä KalPa kasvatti johtoaan Kaisla Kortelaisen osumalla. Järvikari oli vain hetkeä aiemmin torjunut Kailan läpiajoyrityksen, mutta seuraavalle tilanteelle rovaniemeläisten veräjänvartija ei enää mahtanut mitään. KalPan hallinnasta kertoivat torjunnat kahden erän jälkeen: KalPan Jenna Juutilainen seitsemän, RoKin Järvikari 37.

Jenna Kaila toimitti kiekon maalille KalPan voitto-osumassa. Lisäksi hän pääsi yrittämään läpiajoa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Alisa Makkonen löi kiekon kolmannen kerran RoKi-reppuun ja varmisteli näin sarjakärjelle kolme pistettä. KalPan peli ei ottelun mittaan häikäissyt, mutta se pystyi kuitenkin suoriutumaan puhteesta riittävän laadukkaasti voiton ansaitakseen. Ella-Maria Lappi ja Jenna Hietala onnistuivat vielä kaunistelemaan kuopiolaisten voittonumeroita.

− Meillä oli luottavainen fiilis ennen peliä ja tiesimme, että voittomme eivät ole yhdestä tai kahdesta pelaajasta kiinni, Kaila arvioi Holopaisen ja Ranteen puuttumisen vaikutuksia ryhmään.

KalPa kohtaa RoKin huomenna sunnuntaina uudemman kerran. Joukkueet ovat sarjataulukon ääripäissä ja loppukauden näkymät näin hyvin erilaiset. Kailan mukaan rovaniemeläisiä vastaan pelaamisessa on paljon hyvää tässä vaiheessa runkosarjaa.

− Pystymme pyörittämään neljää ketjua ja kaikki saavat onnistumisia. Se tekee itseluottamukselle hyvää. Parhaamme yritämme kaikissa peleissä, oli vastassa kuka tahansa.

Kuortane−Kiekko-Espoo 2−3

Kotijoukkue aloitti Kuortaneella vauhdikkaasti, sillä paluuta pitkän poissaolon jälkeen pelikentille tekevä huippupelaaja Sofianna Sundelin läväytti ottelun avausmaalin ylivoimalla jo ennen ensimmäisen erän puoltaväliä. Julia Zielińska tasoitti kuitenkin puntit muutama minuutti myöhemmin.

− Ensimmäinen erä oli vaikea ja emme pelanneet alussa kovin hyvin. Toisessa erässä saimme oman pelimme käyntiin. Maalivahtimme pelasi tosi hyvin ja koko joukkue oli päättäväinen. Pyrimme pitämään kiekon niin kaukana maaliltamme kuin mahdollista, Zielińska ruoti.

Toinen erä eteni liki puoliväliinsä maalittomana, vaikka Kiekko-Espoo painoi laukauksia kohti Venla Variksen vartioimaa kuortanelaismaalia. Julia Schalin onnistui viemään vieraat johtoon. Avausmaalin tehnyt Zielińska syötti osuman. Tinja-Mariia Haukijärvi neppasi ylivoimalla espoolaiset kaksi maalia edelle ja vankisti joukkueen voittomahdollisuuksia.

− Tällä kaudella minulla on ollut vaikeaa , mutta olen tulossa takaisin. Olen luottavainen oman pelini suhteen ja toivon, että näin on jatkossakin. Haluan auttaa joukkuetta tavalla, jolla viimeinkin pystyn, tehot 1+1 iskenyt puolustaja Zielińska kertoi ottelun jälkeen.

Haukijärvi teki ottelun voittomaalin.

Kuortane ei kuitenkaan luopunut taistelusta, vaan tuli maalin päähän Heidi Kokoran ajettua väkevästi maalille ja sivallettua kiekon ohi Tiia Pajarisen. Kotijoukkue otti lopussa vielä aikalisän ja yritti tasoitusta ilman maalivahtia, muttei pystynyt iskemään kolmatta täysosumaa ylivoimankaan turvin.

Sunnuntaina Kiekko-Espoo kohtaa jo pudotuspelimahdollisuutensa menettäneen Lukon.

− Valmistaudumme jokaiseen otteluun, emmekä saa pisteitä varmasti ilmaiseksi. Meidän täytyy pelata hyvin ja noudattaa omaa peliämme, Zielińska päätti.

HPK−Ilves 4−0

HPK hallitsi tasaista ottelun alkua hienokseltaan ja loi hieman paremmat maalipaikat Juuli Kivimäen vartioimalle maalille kuin mitä vieraat pystyivät Noora Rädyn veräjälle rakentamaan. Lucia Záborská napautti hämeenlinnalaiset johtoon maalin kulmalta. HPK:n nuoriso-osasto iski vielä ennen ensimmäistä erätaukoa, kun tulokkaiden pistepörsisä johtava Vanessa Viitala tarjoili esityön Barbora Juříčková näyttävään osumaan.

Noora Räty torjui lauantaina kaiken.
Kuva © Timo Savela

Naisten Liigan joulukuun parhaaksi pelaajaksikin valittu Kiti Seikkula jatkoi hyvää virettään viemällä emännät kolmen maalin karkumatkalle ylivoimalla Ilveksen Julia Kuusiston istuessa kaksiminuuttista. Seikkula osui toistamiseenkin ja vei HPK:n 4−0-johtoon. Näin ottelun voitto ratkesi käytännössä jo 38. peliminuutilla.

Kolmas erä ei enää ihmeitä tarjonnut, vaan HPK lasketteli komeaan voittoon tupsukorvista. Ilves kyllä sai paineen Rädyn vartioimalle maalille päätöserässä, sillä kokenut huippuveskari joutui ottamaan 17 koppia viimeisen kaksikymppisen aikana. Molemmat veskarit torjuivat lauantaina paljon, sillä kopit jakautuivat lukemin 35−34.

Suomalainen naisten jääkiekon ehdoton legenda Räty piti siis maalinsa puhtaana ja torjui siihen päälle häkellyttävät 35 kertaa.

Lukko−Kärpät 3−4

Kärpät iski johtomaalin jo kamppailun ensimmäisellä minuutilla, kun Jasmine Ylitalo napautti lähietäisyydeltä kiekon ohi Lukko-maalivahti Johanna Niemen. Alun perusteella pelistä saattoi odottaa maali-iloittelua, sillä Lukon Reeta Lehikoinen yllätti viivakudillaan kärppävahti Kati Asikaisen, kun vielä neljääkään minuuttia ei oltu pelattu.

Varsinaista ryminää ei osumien muodossa nähty, mutta sitäkin tasaisempi ottelu Eurajoen jäähallissa nähtiin. Puolustaja Ada Ukkola vei emännät johtoon, mutta Tyttöleijonia tammikuun alussa kipparoinut Tilli Keränen toi oululaiset tasoihin vain 12 sekuntia edellisestä kihauksesta. Keränen vei Kärpät myös johtoon juuri ennen toista erätaukoa.

Tilli Keränen osui Kärpille kahdesti.

Oona Havanan 4−2-maali näytti ratkaisseen ottelun lopullisesti Kärpille, mutta Roosa-Maria Kangasniemi kavensi vielä numeroita kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa. Enempää maaleja ei kuitenkaan enää nähty ja näin kolme pistettä jäivät oululaisille.

» Lähetä palautetta toimitukselle