HIFK nollasi Kiekko-Espoon ja nousi voiton päähän Naisten Liigan mestaruudesta − "Kaikki on laitettava taas likoon"

Naisten Liiga / Uutinen
Emilia Vesa hääri vaarallisena Kiekko-Espoon maalilla.
Kuva © Aleksi Koskinen
HIFK jatkoi voittokulkuaan Naisten Liigan finaaleissa, kun se nappasi toisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen Kiekko-Espoota vastaan.

HIFK tyrmäsi Kiekko-Espoon lauantaina ensimmäisessä Naisten Liigan finaaliottelussa 9−2. Helsinkiläiset olivat vahvoja myös sunnuntain toisessa kamppailussa ja Sanni Vanhanen veikin Stadin Gimmat johtoon jo varhaisessa vaiheessa ottelua. Lopulta HIFK ei päästänyt vieraskentällä toisessa ottelussa maaliakaan ja vei pelin niminsä lukemin 4−0.

− Pystyimme pelaamaan omaa peliämme hyvin ja toteutimme niitä asioita, joissa olemme hyviä., sanoi tehot 1+1 sunnuntaina värkännyt HIFK-hyökkääjä Emilia Vesa.

Kiekko-Espoo ei lähtenyt avausottelun tavoin liikkeelle hurjasti karvaten, vaan valitsi huomattavasti tasapainoisemman lähestymistavan. Löysästi kotijoukkue ei kuitenkaan pelannut, vaan ajoi hanakasti Kiia Lahtisen vartioimalle HIFK-maalille. Tapahtumien tasolla ensimmäinen kaksikymppinen oli suhteellisen tasainen, mutta kahden Kiekko-Espoon jäähyn myötä HIFK sai hienokseltaan hallinnan itselleen.

Toisessa erässä HIFK:n toinen maali oli todella lähellä, kun Erica Korhonen vapautti Michaela Pejzlován läpiajoon. Tiia Pajarinen selvitti kuitenkin tilanteen hanskallaan. HIFK kuitenkin teki tovin kuluttua kaksi maalia lisää. Nenna Mehtonen onnistui siirretyn rangaistuksen aikana ja Vesa rokotti espoolaisia kapteeni Emmi Rakkolaisen istuessa jäähyllä.

Voiton päässä unelmasta

HIFK paketoi ottelun lopullisesti kolmannessa erässä. Ranskalaispuolustaja Athéna Locatelli sivalsi helsinkiläisten neljännen osuman. Maalivahti Lahtinen torjui tolppien välissä myös esimerkillisesti, eikä näin antanut Kiekko-Espoolle pienintäkään saumaa nousta peliin mukaan. Kotijoukkue haki vielä maaleja kuudella kenttäpelaajalla, mutta tulos jäi laihaksi.

− Pitää keskittyä jokaiseen peliin kerrallaan. Ei ole väliä voittaako kaksi peliä, jos vastustaja voittaa seuraavat kolme. Kaikki on laitettava taas likoon. Uskon, että omalla hyvällä pelillämme pääsemme hyvään tulokseen, Vesa virkkoi.

Suomen mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla HIFK:lle ensi tiistaina Helsingin jäähallissa kello 18 alkavassa ottelussa. Mestaruus olisi Stadin Gimmoille seurahistorian ensimmäinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle