Hämeen Sanomat: Emil Larmin loukkaantumismurheet jatkuvat, sivuun kolmeksi viikoksi

LIIGA / Uutinen
Emil Larmi joutuu jälleen sivuun.
HPK koki kirpaisevan takaiskun, sillä ykkösmaalivahti Emil Larmi joutuu jälleen sivuun loukkaantumisen takia.

HPK:n ykkösvahti Emil Larmi joutuu Hämeen Sanomien tietojen mukaan jälleen loukkaantuneiden listalle, sillä lauantaina kotiottelussa HIFK:ta tullut jalkavamma vaatii noin kolmen viikon huilin. Larmi jätti kaukalon lauantaina kolmannessa erässä.

Loukkaantuminen on Larmille jo toinen kevätkaudella. Tapaninpäivän Jukurit-ottelun seurauksena Larmi joutui viideksi viikoksi sivuun peleistä. Larmi kuitenkin palasi tolppien väliin aiemmin kuin sairausloman pituudeksi oli arvioitu. Nyt Larmi ehti pelata ennen uutta loukkaantumistaan vajaat viisi ottelua.

Larmin loukkaantumisen myötä Antti Karjalainen ottaa vastuun Kerhon maalilla. Varavahteina HPK käyttänee A-junioreiden Tuomas Aaltoa ja Ville Ruokosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle