Flames-puolustaja Hamonic jää pois pudotuspeleistä − “Isänä oleminen on tärkein tehtäväni”

NHL / Uutinen
Travis Hamonicia ei nähdä syksyllä kaukalossa.
Kuva © Minas Panagiotakis

Calgary Flames -puolustaja Travis Hamonic ilmoitti perjantaina, että hän ei aio osallistua elokuussa alkaviin NHL:n pudotuspeleihin. Hamonic oli ensimmäinen pelaaja, joka jättäytyi pois tulevista pudotuspeleistä.

NHL-pelaajien pitää ilmoittaa maanantaihin mennessä, jos he eivät halua pelata enää tällä kaudella. Poisjääminen on täysin sallittua, eikä siihen vaadita mitään erityistä syytä.

Flames-GM Brad Treliving kommentoi lyhyesti Hamonicin poisjääntiä eilen medialle.

− Travis (Hamonic) soitti minulle aiemmin tänään ja ilmoitti, että hän ei ole joukkueen käytettävissä tulevissa pudotuspeleissä. Travisin omien sanojen mukaan hän haluaa viettää aikaa oman perheensä kanssa, kertoi Treliving. Vaikka kaipaammekin hänen panostaan kaukalossa, kunnioitamme hänen päätöstään.

Myöhemmin illalla Hamonic perusteli päätöstään myös Twitterissä.

− Haluaisin olla jäällä auttamassa joukkuettani, mutta perheeni on ollut ja on minulle aina se tärkein asia. Isänä oleminen on tärkein tehtäväni, Hamonic kertoi. 

Hamonic pelasi tällä kaudella 50 ottelua Calgary Flamesin paidassa tehoin 3+9. Hän on ensi syksynä rajoittamaton vapaa agentti.

Calgary Flames kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Winnipeg Jetsin.

» Lähetä palautetta toimitukselle