FPS:n hyökkäykseen paluumuuttaja Norjasta ja nuorta voimaa Hämeenlinnasta

MESTIS / Uutinen
Maansaari siirtyy ensi kaudeksi Forssaan.
Kuva © Jarno Hietanen
FPS:n miehistö täydentyy kahdella jatkajalla ja kolmella uudella pelaajalla.

FPS jatkoi joukkueensa rakentamista tekemällä sopimukset Eetu Mobergin, Olli Maansaaren ja Topi Häggin kanssa. Uuden kolmikon lisäksi forssalaisryhmässä jatkavat viime kaudelta tutut Topi Salokannas sekä Rene Pylvänäinen.

Moberg on paluumuuttaja forssalaisryhmään, sillä hän FoPSin kasvatteja. Hän toimi muun muassa kausina 2017-2019 joukkueen kapteenina Suomi-sarjassa. Viime kauden 24-vuotias hyökkääjä kiekkoili Norjan kakkossarjassa Nidaros Hockeyn joukkueessa, jossa iski 38 ottelussa tehot 17+16=33.

Maansaari, 21, ja Hägg, 21, siirtyvät FPS:n riveihin HPK:n A-nuorista. Maasaari nakutti Nuorten SM-Liigassa viime kaudella 26 ottelussa 20 tehopistettä. Hägg viimeisteli puolestaan 48 ottelussa tehot 6+5=11. 

Valkeakoskelaislähtöisellä Maansaarella on myös kokemusta nuorisomaajoukkueista ja kuului alle 18-vuotiaiden MM-hopeajoukkueeseen keväällä 2017. Hän on esiintynyt urallaan lisäksi kahdessa liigaottelussa.

Maalivahtiosastoa täydentävälle Salokannakselle tuleva kausi on jo neljäs peräkkäinen forssalaisjoukkueessa. Viime kaudella hän torjui Suomi-sarjassa 10 ottelua torjuntaprosentilla 92,1. 

JYP-kasvatti Pylvänäinen teki puolestaan viime kaudella debyyttinsä aikuisten sarjoissa. 20-vuotias puolustaja pelasi Suomi-sarjassa 32 ottelua ja teki niissä pisteet 3+3=6.

FPS:llä on tällä hetkellä kasassa kaikkiaan 19 pelaajasopimusta tulevaksi kaudeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle