FPS:lle kaksi uutta puolustajaa – Zack Malík ja Joni Kuoppala forssalaisten riveihin

MESTIS / Uutinen
FPS jatkaa tulevan kauden joukkueen rakentamista.
Forssan Palloseura vahvisti takalinjojaan.

FPS on vahvistanut joukkuettaan kahdella puolustajalla. Forssaan siirtyvät puolustajat Zack Malík ja Joni Kuoppala. Molempien sopimukset kattavat tulevan kauden.

21-vuotias Malík on kiekkoillut kaksi edellistä kautta Tšekin kakkostasolla. Viime kaudella hän pelasi HC Frýdek-Místekin ja HC Dukla Jihlavan riveissä yhteensä 17 ottelua. Tšekkipuolustaja on aiemmin pelannut myös Kanadan juniorisarjassa OHL:ssä pudotuspelit mukaan lukien 75 ottelua tehopistein 1+19=20. 

– Olen erittäin innoissani ja iloinen saadessani pelata FPS:ssä. Ja olen innoissani uudesta kokemuksesta. Kahden viime kauden aikana Tšekissä en ole saanut paljonkaan mahdollisuuksia näyttää kykyjäni, joten halusin kokeilla jotain erilaista ja mielestäni tällä hetkellä FPS on oikea valinta minulle, Malík sanoi seuran tiedotteessa.

Tšekin ja USA:n kansalaisuuden omaava Malík tulee kiekkoperheestä, sillä hänen isänsä Marek Malík pelasi NHL:ssä yli 700 ottelua. Perheen kolmas ammattilaiskiekkoilija, maalivahtina pelaava Nick Malík edustaa Liiga-joukkue KooKoota.

Kajaanin Hokista FPS:ään siirtyvä Kuoppala, 23, esiintyi viime kaudella 40 ottelussa ja kirjautti kolme tehopistettä. Yhteensä puolustajalta löytyy Mestis-kokemusta 114 ottelun verran.

– Olen innoissani sopimuksesta, sillä olen kuullut paljon hyvää FPS:tä. Kiinnostus seuraa kohtaan oli suuri, kun lähdin miettimään missä haluan seuraavan kauden pelata ja kehittyä. Pidetään Forssa tulevaisuudessakin vaikeana paikkana vierasjoukkueille pelata, Kuoppala pyöritteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle