Expressen: Pelicansin puolustukseen iso kolaus − Julius Bergman suuntaa Allsvenskaniin

LIIGA / Uutinen
Bergman on jättämässä Pelicansin sopimuksestaan huolimatta.
Kuva © Timo Savela
Pelicansin puolustus kokee ison menetyksen, sillä ruotsalaispuolustaja Julius Bergman on siirtymässä takaisin kotimaahansa.

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan Pelicansia edustanut puolustaja Julius Bergman on siirtymässä Allsvenskan-joukkue Björklöveniin. Ruotsalaispuolustaja siirtyi Pelicansiin viime kaudeksi kaksivuotisella sopimuksella, joten sopimus olisi kattanut vielä tulevan kauden.

Bergman pelasi Liigassa viime kaudella 57 ottelua ja kokosi niissä tehot 5+7=12. Pudotuspeleissä 25-vuotias puolustaja esiintyi viidessä ottelussa ilman tehopisteitä.

Ruotsalaispuolustaja on pelannut urallaan aiemmin myös 256 AHL-ottelua. Bergmanilla on myös 43 ottelun kokemus SHL:stä.

» Lähetä palautetta toimitukselle