Etelä-Suomen tiukat yleisötilaisuusrajoitukset ovat voimassa tammikuun loppuun asti

LIIGA, MESTIS, KHL / Uutinen
Etelä-Suomessa pelataan pääsarjatason jääkiekko-otteluja tammikuun loppuun asti suljetuin ovin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti jatkavansa Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen sekä Kymenlaakson sairaanhoitopiirien yleisötilaisuuksien rajoituksia tammikuun viimeiseen päivään asti.

Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen sekä Kymenlaakson sairaanhoitopiireissä jatkuvat yleisötilaisuusrajoitukset nykyisellä päätöksellä 31.1.2021 saakka, kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedotteessaan.

Näiden sairaanhoitopiirien alueet ovat edelleen koronapandemian leviämisvaiheessa, joten rajoituksia nähtiin aiheelliseksi jatkaa. Alueet noudattavat täten kymmenen hengen kokoontumisrajoituksia yleisötapahtumissaan. 

Mestis on ollut 23.12.2020 alkaen keskeytettynä toistaiseksi, joten kyseinen päätös vaikeuttaa kauden jatkumista entisestään. Sarjan 14 joukkueesta kolme (FPS, Kiekko-Espoo ja Kiekko-Vantaa) pelaa kotiottelunsa mahdolliset tammikuun kotiottelunsa ilman yleisöä. 

Liigaseuroista rajoitukset koskettavat HIFK:ta, HPK:ta ja KooKoota. Kaksi ensi mainittua pelaavat tammikuun loppuun mennessä kumpikin kuusi kotiottelua ja KooKoo viisi kotiottelua.

KHL-seura Jokerit pelaa kuusi kotiottelua Helsingissä ilman yleisöä tammikuun viimeiseen päivään mennessä.

Päivitetty 5.1.2021 klo 19.08: Täsmennetty Etelä-Suomen alueen seuroja ja korjattu Mestiksen joukkuemäärä 14:ksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.

Lue myös